Virginia Woolf: Päiväkirja V

Osta kirja itsellesi

Virginia Woolfin merkillinen, levoton, luova ja kärsivä elämä on vääjäämättömästi lähestymässä loppuaan – senhän me lukijat tiedämme, ja kirjailija itsekin arvelee vuonna 1937, että hänellä on vain kymmenen vuotta elämää jäljellä, mikä sekin on jo optimistinen arvio… Joka tapauksessa Woolfilla on 1930-luvun loppuvuosina kaksikin kiihkeää kirjoitusprosessia menossa: toisaalta jo päiväkirjojen edellisessä osassa huolta tuottanut Vuodet-romaani, toisaalta Bloomsburyn aikaisen taiteilijaystävän Roger Fryn elämäkerta. Molemmat kyllä valmistuvat aikanaan ja myyvät useampia painoksia, mutta Woolf ei ole silti oikein tyytyväinen; jopa arvostelutkin ovat enimmäkseen kiittäviä, mutta ihailijoiden kirjeitä lievästi sanottuna omanarvontuntoinen kirjailija halveksii. Eipä hän misantropiastaan ole mihinkään päässyt. – Lisäksi toimeentulo sodan partaalla alkaa heiketä, ja Virginia joutuu niin sanotusti senttaamaan eli kirjoittamaan lehtijuttuja, joihin hän ei sydäntään sijoita, mutta joiden tuomat tulot ovat välttämättömiä. Kateutta vain herättää se, että ennen niin rakas ystävä Vita Sackwille-West tienaa vastaavanlaisilla jutuilla paljon enemmän.

Elämä Woolfienkin perheessä muuttuu lopullisesti, kun toinen maailmansota puhkeaa. Lähes kaikkia kohtaavat pommitusten pelko ja yleinen levottomuus sekä pulakausi: palvelijoista on enimmäkseen luovuttava, ruoat yksinkertaistuvat, vaikka kirjailijaperheessä ei varsinaista nälkää koetakaan. Ennen niin vuolas vieraiden tulvakin ehtyy, kun ei ole oikein mitään, millä heitä kestitsisi; jäljelle jäävät vain nälkäisimmät ja läheisimmät, mutta Virginiasta tuntuu, että hänen päänsä hajoaa palasiksi heidänkin takiaan. Sitten rakas kotitalo tuhoutuu vuonna 1940 ilmapommituksessa, ja jotenkin lukijasta tuntuu siltä, että tästä alkaa masennuskausi, josta Virginia ei enää koskaan toivu. ”Vannon, ettei tämä epätoivon matalapaine saa minua valtaansa.”, hän tosin kirjoittaa urheasti vielä vuoden 1941 tammikuussa.

Ja kuten useimmat meistä tietävät, 28.3.1941 Virginia Woolf sulloo taskunsa täyteen kiviä ja hukuttautuu tulvivaan Ouse-jokeen viimeisteltyään sitä ennen romaaninsa Näytösten välissä. Hän jättää aviomiehelleen Leonardille sydäntäsärkevän jäähyväiskirjeen – liikuttavan siksi, että se pitää sisällään niin paljon syvässä masennustilassa olevan ihmisen ajatuksia: – tällä kertaa minä en toivu – en jaksa enää taistella – tiedän että pilaan sinun elämäsi.

Niin on Virginia Woolfin päiväkirjasarja luettu – alussa ehkä hieman puiseva, mutta loppua kohden erityisen mukaansatempaava. Kiitän ja kumarran Savukeitaalle tästä suurtyöstä, samoin Ville-Juhani Sutiselle erinomaisesta käännöksestä. Ja Virginia itse – et tainnut uskoa kuolemanjälkeiseen elämään, mutta haluan silti mieleni lapsellisissa sopukoissa kuvitella, että joskus me vielä jossain todellisuudessa siemailemme teetä ja keskustelemme kirjallisuudesta, jos vain huolit minut aristokraattiseen seuraasi.

Tuija

Olen Tuija ja olen suhtautunut intohimoisesti kirjoihin ja lukemiseen jo yli 50 vuoden ajan. Myös työni on kirjojen parissa puurtamista, sillä toimin tietopalveluneuvojana Tampereen yliopiston kirjastossa. Luen mieluiten kaikkea laatukirjallisuutta dekkareita ja tyttökirjoja unohtamatta. Kaikki vinkit »

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.