Eero Haapanen: Pako yli Suomenlahden : Ihmissalakuljetus Virosta Suomeen 1940-1944

Osta kirja itsellesi

Muutama vuosi sitten ilmestynyt erinomainen muistelma Purjehdus vapauteen kertoi mielenkiintoisen tarinan virolaisten venepakolaisten kokemuksista toisen maailmansodan aikana. Aihe alkoi kiinnostamaan enemmänkin, joten Pako yli Suomenlahden : Ihmissalakuljetus Virosta Suomeen 1940-1944 päätyi omalle lukulistalle aika lailla itsestään selvästi.

Toisin kuin Purjehdus vapauteen, Eero Haapanen keskittyy kirjassaan kuitenkin enimmäkseen Viron saksalaismiehityksen aikaisiin pakoihin, jotka olivat luonteeltaan organisoituja ja salakuljettajien järjestämiä. Hieman myöhemmin, vuonna 1944 puna-armeijan edellä tapahtunut joukkopako oli sitä vastoin huomattavasti kaoottisempi tapahtuma, joka sitä paitsi suuntautui lähinnä Ruotsiin, sillä Suomella oli neuvostokansalaisten luovutussopimus Neuvostoliiton kanssa.

Virolaisten runsas saapuminen Suomeen erityisesti vuosina 1943-1944 on toki ollut ennenkin tiedossa, mutta tähän mennessä näkökulma on pysynyt lähinnä niin sanotuissa Suomen-pojissa, eli jatkosodassa taistelleissa virolaisissa vapaaehtoisissa. Tämä on kuitenkin hieman yksipuolinen kuva, sillä Suomeen tuli monia muitakin kuin armeijaan vapaaehtoiseksi hakeutuvia. Vuonna 1943 pakolaisista noin kymmenesosa oli lapsia, naisia, vanhuksia ja töihin hakeutuvia mutta vuonna 1944 heidän osuutensa oli jo suurempi. Suomeen tulleista noin 6000 virolaisesta pakolaisesta Suomi-poikien osuus oli kaikkiaan 3352.

Erityisen tuntemattomaksi tässä tarinassa ovat kuitenkin jääneet ne lukuisat yksilöt, jotka olivat vastuussa tästä pakolaisliikenteestä ja he eivät suinkaan olleet mitään amatöörejä. Pirtunajossa kannuksensa hankkineet kalastajat olivat jo rutinoituneita salakuljettajia, joilla olivat kalusto, miehet ja tukikohdat valmiiksi mietittyinä. Onkin vaikeaa keksiä toista ihmisryhmää, jolla olisi ollut yhtä hyvät valmiudet alkaa yhtäkkiä kyyditsemään laittomia pakolaisia.

Kirjassa nousee erityisesti esille Vaarmannien perhe, joka pyöritti kaikkein suurinta kuljetusyhtymää. Vaarmannien käyttämä reitti kulki Viinistusta Pirttisaareen ja liiketoiminnan logiikka oli jo pirtun salakuljetuksesta tuttu: Vaarmannit lainasivat lukuisia veneitään venekuskeille, jotka suunnittelivat omat matkansa suhteellisen itsenäisesti. Rahoista tilitettiin perheelle tietysti sovittu osa. Veneet lähtivät illalla Pirttisaaresta, tulivat Viroon yöllä ja lähtivät ihmislasti kyydissä heti takaisin, mikäli sää vain salli.

Mielenkiintoinen yksityiskohta kirjassa onkin se, että useat virolaisista salakuljettajista operoivat nimenomaan Suomesta käsin, erityisesti vuodesta 1943 lähtien. Asia herättää ensikuulemalta kummastusta, mutta itse asiassa Helsingin idänpuoleisessa saaristossa oli ollut virolaista asutusta jo 1800-luvulta lähtien, joten Suomenpuoleinen saaristo oli monelle virolaiselle kalamiehelle tuttu. Pirttisaaren lisäksi kirjassa saavat erityistä huomiota myös Trutlandet ja Eestiluoto, mutta myös Kaunissaari ja vironpuoleinen Naissaari jäivät kirjasta erityisesti mieleen.

Eero Haapanen esittelee kirjassaan lukuisia ihmiskohtaloita, joista iso osa vilahtaa kuitenkin niin nopeasti ohi, että mieleen ei meinaa jäädä kunnollista muistijälkeä. Alice ja Herbert Liljebergin tarina ei tähän joukkoon kuitenkaan kuulu. Herbert teki ainutkertaisen ja uhkarohkean tempun lähtemällä salaa kosiomatkalle Viroon vuonna 1946 ja salakuljettamalla takaisin Alicen – naisen jonka hän oli tavannut aikaisemmin vain yhden ainoan kerran!

Entäpä minkälaisia ihmiskohtaloita pakolaisissa oli? Mieleen jäivät ainakin nuori Tõnis ja isoäitinsä Hildegard Tõnisson, joka oli merkittävän virolaisen poliitikon Jaan Tõnissonin vaimo. Myös Johan Vilms, kuuluisan Suomeen kadonneen Jüri Vilmsin nuorempi veli oli pakolaisten joukossa. Lopulta harva pakolaisista jäi kuitenkaan Suomeen. Joko matka jatkui Ruotsiin tai Suomi-poikien tapauksessa moni palasi vapaaehtoisesti takaisin Viroon, siitäkin huolimatta, että taistelu Virosta ymmärrettiin hävityksi.

Kysymys ihmissalakuljettajien roolista tämän kaiken keskellä on mielenkiintoinen. Harjoittivatko he raakaa rahastusta, vai pitäisikö heidän toimintansa ymmärtää pikemminkin humanitaarisessa valossa? Haapanen jättää asian lukijan itsensä pohdittavaksi, mutta kirjassa tulee kyllä selväksi, että monesti salakuljettajilla ei ollut sydäntä käännyttää rahattomia ihmisiä pois. Toisaalta on niinkin, että sellaiset ihmiset, jotka jätettiin Viron rannalle seisomaan, eivät ole päässeet kertomaan omasta kohtalostaan. Kirjan keskeisenä aineistona ovat Valpon kuulustelut, meripoliisin sotapäiväkirjat sekä Jollaksen pakolaiskeskukseen (eli Jollaksen kartanoon) saapuneiden kirjat.

Pako yli Suomenlahden on paitsi säntillistä tutkimustyötä niin myös oikein mielenkiintoista luettavaa. Pakolaisveneiden kuljettajista ei tähän mennessä ole kirjoitettu oikeastaan yhtään mitään, joten Haapasen kirja on ehdottomasti tervetullut lisä sekä tavallisille lukijoille, että myös toisille tutkijoille. Erinomainen, mielenkiintoinen kirja jota ehdottomasti suosittelen.

Titta Lindström

Titta Lindström on graafinen suunnittelija ja kuvittaja, joka käyttää vapaa-aikansa mieluusti kirjojen parissa. Sarjakuvat ovat sydäntä lähellä, mutta lukulistalle pääsee säännöllisesti myös tietokirjallisuus, erityisesti muistelmat ja elämäkerrat herättävät kiinnostusta. Kaikki vinkit »

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.

Aikaisempia kirjavinkkejä

Ladataan lisää luettavaa...