Jo Nesbø: Panssarisydän

Panssarisydän

Osta kirja itsellesi

(Kirjavinkit.fi saa komission linkkien kautta tekemistäsi ostoksista.)

Toistaiseksi viimeisin Harry Hole -romaani Panssarisydän alkaa karmivalla murhalla, jonka jälkeen siirrytään Hong Kongiin. Siellä majailee Oslon poliisin supertähti Harry Hole, hieman kiperässä tilanteessa ja haluttomana palaamaan Norjaan tapaus Lumiukon jälkeen.

Harry saadaan kuin saadaankin takaisin Osloon setvimään murhaa, mutta tilanne onkin odotettua hankalampi. Poliisissa on sisäistä valtakamppailua, kun ministeriötasolla suunnittellaan henkirikosten keskittämistä keskusrikospoliisiin, jota johtaa Europolista palannut ihmelapsi Mikael Bellman. Harry saakin huomata, ettei hän ole aivan kaikkien mielestä tervetullut takaisin Osloon ja osaksi murhatutkimuksia.

Murhaaja tekee kuitenkin sen verran selvää jälkeä, että poliisin sisäiset erimielisyydet on jossain vaiheessa pakko unohtaa, jotta tapaus saadaan selvitettyä. Sittenkin vaikeuksia aiheuttaa se, kuka saa kunnian tapauksen ratkaisemisesta ja kuka joutuu sylkykupiksi vastoinkäymisten uhatessa. Peliä pelataan monella tasolla.

Panssarisydän on pitkä ja mutkikas romaani. Nesbøn täytyy tietysti ylittää itsensä joka kirjalla ja edellisissä on kieltämättä ylittämistä. Lukijaa pyöritetään aika tavalla, Nesbø osaa taitavasti kertoa tapahtumista paljastamatta kuitenkaan mitään konkreettista. Loppuratkaisussa riittääkin yllätyksiä — vaikka arvaahan sitä, ettei kaikki ole ihan sitä, miltä näyttää, kun juttu alkaa ratketa, mutta kirjaa on vielä helposti parisataa sivua jäljellä.

Erinomainen kirja, nyt vain odottelemaan josko Nesbø vielä Harryn kuvioihin palaa. Eiköhän Harrystä vielä jotakin saisi aikaiseksi…

Mikko

Kirjavinkkien päätoimittaja Mikko Saari lukee kirjoja laajasti, mutta enimmäkseen uusia naisten kirjoittamia kirjoja. Mikko pelaa monimutkaisia lautapelejä ja päätoimittaa Lautapeliopasta. Työkseen Mikko tietää WordPressistä kaiken, mitä tietää tarvitsee. Instagramissa Mikko on @mikko_lukee. Kaikki vinkit »

Tilaa Kirjavinkit sähköpostiisi

Haluatko saada edellisen viikon kirjavinkit suoraan sähköpostiisi joka maanantai? Tilaa uutiskirjeemme tästä ja liity listan 1 294 tilaajan joukkoon! Jos haluat tietoa uusista vinkeistä nopeammin, tilaa Telegram-kanavamme!

Tilaamalla uutiskirjeen hyväksyt, että lähetämme sinulle sähköpostia ja lisäämme sähköpostiosoitteesi osoiterekisteriimme. Voit peruuttaa tilauksesi koska tahansa. Kirjavinkit.fi:n rekisteriseloste.

Aikaisempia kirjavinkkejä

Ladataan lisää luettavaa...