Ina-Janine Johnsen: Pataleipää

Pataleipää

Osta kirja itsellesi

(Kirjavinkit.fi saa komission linkkien kautta tekemistäsi ostoksista.)

Pataleipä on ruokamaailman trendi juuri nyt. Mikseipä olisi – herkullinen kotona paistettu leipä hakkaa kaupalliset kilpailijansa mennen tullen, jos sitä vain viitsii leipoa. Norjalainen ruokabloggari Ina-Janine Johnsen on koonnut parhaat leipäreseptinsä yksien kansien väliin kauniiksi ja houkuttelevaksi kirjaksi nimeltä Pataleipää.

Pataleivän valmistaminen on hyvin yksinkertaista. Tarvitaan vain jauhoja, vähän hiivaa ja suolaa, vettä sekä aikaa. Pataleipätaikinaa kohotetaan 12–18 tuntia, jonka jälkeen se muotoillaan leiväksi ja annetaan nousta vielä pari tuntia. Samalla lämmitetään uunissa pata kuumaksi. Taikina kaadetaan pataan, jonka jälkeen sitä paistetaan korkeassa lämpötilassa kolmisen varttia. Lopputulos on rapea ja herkullinen! Meidän perheessämme seitsemästä desilitrasta jauhoja tehty leipä häviää ellei nyt heti lämpimänä niin viimeistään saman päivän kuluessa.

Ina-Janine Johnsenin kirjassa on kolmekymmentä varianttia leivästä. Skaala on tavallisista vehnäleivistä makeisiin suklaatäytteisiin leivonnaisiin tai monin erikoisin höystein maustettuihin leipiin. Itse olen ehtinyt toistaiseksi kokeilla kirjan resepteistä viittä, joista neljä onnistui fantastisesti ja yksi melko hyvin. Perusresepti siis todella toimii. Johnsen on itse kuvannut kirjan kauniin kuvituksen, joka jo pelkästään herauttaa veden kielelle.

Jos leivästä pitää, kannattaa pataleipää kokeilla. Tähän tarkoitukseen Pataleipää on inspiroiva opus, joka sopisi vaikkapa tupaantuliaislahjaksi leivontapadan oheen. Suosittelen!

Hannu

Lempääläinen opettaja Hannu Sinisalo tykkää maantiepyöräilystä, kissoista ja lautapeleistä. Lukutottumuksiltaan Hannu on runsasruokainen klassikoista sarjakuviin ja dekkareista filosofiaan, mutta omimmillaan hän on viileän ironian ja älykkään huumorin parissa. Kaikki vinkit »

Tilaa Kirjavinkit sähköpostiisi

Haluatko saada edellisen viikon kirjavinkit suoraan sähköpostiisi joka maanantai? Tilaa uutiskirjeemme tästä ja liity listan 1 294 tilaajan joukkoon! Jos haluat tietoa uusista vinkeistä nopeammin, tilaa Telegram-kanavamme!

Tilaamalla uutiskirjeen hyväksyt, että lähetämme sinulle sähköpostia ja lisäämme sähköpostiosoitteesi osoiterekisteriimme. Voit peruuttaa tilauksesi koska tahansa. Kirjavinkit.fi:n rekisteriseloste.

Aikaisempia kirjavinkkejä

Ladataan lisää luettavaa...