Osta kirja itsellesi
(Kirjavinkit.fi saa komission linkkien kautta tekemistäsi ostoksista.)
Pelko on kirjan aiheena näennäisen yksinkertainen. Kuten Anna Tommola kirjan alussa toteaa, arkijärjellä sanojen “pelko” ja “tunne” merkitykset tuntuvat päivänselviltä, mutta asia ei ole aivan niin yksinkertainen. Pelon voima tarkastelee pelon tunnetta monipuolisesti neurologian, psykologian, historian ja sosiologian näkökulmista, ja matkan varrella riittää runsaasti yllätyksiä.
Kirja aloittaa yksityisestä ja yhteisestä pelosta, eli mitä kaikkea me pelkäämmekään tässä jatkuvasti muuttuvassa maailmassa. Tommola itse kertoo avoimesti myös omista peloistaan ja niihin myös palataan useaan otteeseen kirjan edetessä. Henkilökohtainen ote kehystää virkistävällä tavalla kirjan tieteellistä sisältöä ja tekee kirjasta helposti sulateltavan. Tästä edetään siihen, miten pelkoa ja tunteita ylipäätään tutkitaan tieteellisesti. Pelon tapauksessa kyseessä on tunne, joka palautuu aivan eläinkunnan historian alkuhämäriin, ja samalla pohditaan tunteeko ihminen pelkoa samalla tavalla kuin muut eläimet.
Eloonjäämisen kannalta pelon tunne on tuiki tarpeellinen, stressihormoni kortisoli on samalla oppimishormoni, jonka avulla opimme selviytymään kohtaamistamme haasteista. Siitäkin huolimatta saatamme joskus ajautua pelkäämään täysin vaarattomia ja arkisia asioita. Tommola antaa katsauksen pelkojen syntymekanismeihin ja myös siihen, miten peloista voi oppia pois, vaikka mikään varsinainen opaskirja tämä ei olekaan.
Entäpä miksi pelko on tunne, joka selkeästi vetää monia ihmisiä puoleensa? Kauhu kiehtoo monia, mutta sankaruus on myös ilmiönä kiinnostava. Miksi jotkin ihmiset pystyvät ylittämään pelkonsa voidakseen pyyteettömästi auttaa muita? Käy ilmi, että rohkeudellakin on monta puolta. Jotkut kykenevät voittamaan pelkonsa ja säilyttämään toimintakykynsä vaaratilanteessa, mutta toiset ihmiset eivät oikeasti vain tunne pelkoa – eikä se ole lainkaan hyvä asia, kuten käy ilmi.
Kirjassa esitellään lukuisia tieteellisiä kokeita ja hypoteeseja, joista yksi on kuitenkin erityisen maininnan arvoinen, sillä se paljastaa, miten pelko ei aina ole sitä mitä kuvittelemme. Epilepsiapotilaiden hoidoissa on huomattu mantelitumakkeen merkitys pelkokohtausten aiheuttajana. Mantelitumakkeen stimulointi aiheuttaa hengityksen refleksinomaisen pidätyksen, ilman että ihminen kuitenkaan itse huomaa tekevänsä niin. Tästä taas seuraa aivoihin hiilidioksidipiikkejä, jotka käynnistävät aivoissa hälytyksen: ihmistä alkaa pelottaa ja ahdistaa, vaikka ihminen ei ymmärräkään, mistä nämä tunteet oikein kumpuavat.
Tähän kytkeytyy vielä toinen tutkimus, jossa on huomattu ihmisten pitävän tiedostamattomia hengityskatkoksia naputellessaan vastausta sähköpostiin tai tekstiviestiin. Voivatko nämä tutkimustulokset liittyä nykyään niin yleiseen ahdistukseen, joka tuntuu vaivaavan monia somen äärellä viihtyviä nuoria? Asiaa ei ole tutkittu vielä tarpeeksi, mutta tiedetään, että kiivas tai pinnallinen hengitys kohottaa stressitasoja ja haittaa hyvinvointia, Tommola kirjoittaa. On todella kiinnostava ajatus, että ikivanhat meditaation ja tietoisten hengitystekniikoiden edut saattavat perustua juuri kohonneiden hiilidioksiditasojen tasoittamiseen, vaikka muinaiset ihmiset itse eivät asiaa tietysti ihan näin ymmärtäneet.
Nämä tutkimustulokset ovat kiinnostavia erityisesti siitä syytä, että ihmiset monesti kuvittelevat tietävänsä, mikä aiheuttaa heissä pelkoreaktion, mutta useinkaan he eivät todellisuudessa tiedä. Pelko ei välttämättä ole korvien välissä, vaan taustalta voi löytyä myös puhtaasti fyysinen reaktio, joka johtuu kehomme toiminnoista.
Kirjan loppupuolella siirrytään yhä enemmän pelon yhteiskunnalliseen puoleen, mikä oli itselleni kirjan parasta antia. Pelko ruokkii salaliittoteorioita ja vihapuhetta. Vihapuhetta voisi kutsua myös pelkopuheeksi, sillä sitä motivoi vihan lisäksi pelko. Näin asiaa luonnehtii Esa Holappa, joka perusti vuonna 2008 uusnatsijärjestö Suomen Vastarintaliikkeen. Pelolla oman valkoisen kansan katoamisesta on vihanlietsonnassa iso rooli, Holappa jatkaa, ja pelolla tutun järjestelmän murenemisesta.
Vieras ja käsittämätön ylipäätään pelottaa. Niinpä epävarmoina aikoina, ja erityisesti kun luottamus yhteiskuntaan ja viranomaisiin on mennyt, kaivataan selkeitä vastauksia vaikeasti ymmärrettäville asioille. Salaliittoteorioiden näennäisen yksinkertaiset vastaukset lisäävät kontrollin tunnetta, mikä taas lievittää pelkoa tuntemattomasta. Koska salaliittouskomukset saavat voimansa tunteesta, väärää tietoa, huhupuheita ja salaliittoteorioita on kuitenkin vaikea torjua järkipuheella, Tommola jatkaa.
Nykyaika ei kuitenkaan ole mikään poikkeus siinä, miten pelko tuntuu olevan läsnä yhteiskunnassamme. Katsaus 1500–1600-lukuihin paljastaa ajan, jolloin pelättiin kaikkea mahdollista ja usein hyvästä syystä. Sota, nälänhätä, rutto ja kansannousut vaivasivat yhteiskuntaa ja näiden lisäksi pelko yliluonnollisesta ja maailman tuhosta. Pelon lievittämiseen löytyi kuitenkin hyväksi havaittu keino, jota on hyödynnetty kautta historian, nimittäin syntipukkien löytäminen. Ahdistus hälveni kun muslimit, noidat, juutalaiset, jumalanpilkkaajat ja kerettiläiset metsästettiin, käännytettiin tai joskus vain hävitettiin. Toisaalla kirjassa mainitaankin, miten pelko kapeuttaa ihmisen kognitiivista repertuaaria, eli sitä miten ajattelu ja toiminnan suunnittelu ylipäätään sujuu. Pelokkaan ihmisen järkeily ja asioiden suhteuttaminen vaikeutuu ja toiminta muuttuu reaktiiviseksi.
Ottaen huomioon miten suuri vaikutus pelolla voi olla yhteiskunnassa, on hieman onnetonta, että ihmisillä on taipumus pelätä suhteellisen pieniä riskejä ja toisaalta emme pelkää riittävästi todella isoja riskejä. Tommola käy läpi erilaisia ajatusvinoumia, mutta mainittakoon tässä yhteydessä pelon ajallinen ulottuvuus. Pelkäämme akuuttia tai ihan pian lähestyvää vaaraa enemmän kuin uhkakuvaa, joka siintää kauempana tulevaisuudessa, vaikka ensin mainitun riski olisi paljon pienempi kuin tulevaisuudessa siintävän.
Evoluutio on yksinkertaisesti muovannut aivoistamme sellaisia, että reagoimme uhkiin jotka ovat välittömiä, näkyviä ja nopeita ja jotka pystymme aiempien kokemusten perusteella ymmärtämään vaaralliseksi. Ikävä kyllä esimerkiksi ilmastonmuutos sopii huonosti näihin kriteereihin, ja sisäisen eläimemme on vaikea hahmottaa ilmastokriisin monimutkaisia syy-seuraussuhteita, Tommola kirjoittaa. Kirjassa käydään hyvää pohdintaa siitä, mitä tämä loppujen lopuksi tarkoittaa meidän ihmisten kannalta.
Pelon voima alkoi kirjana joka tutkailee ihmisten yksityisiä pelkoja ja loppujen lopuksi kirja kasvaa käsittelemään koko yhteiskuntaa ja ihmisluontoa. Tämä mielestäni kertoo siitä, että Tommola on onnistunut avaamaan aihetta hyvin. Kirjassa tulee esiin paljon yllättäviä asianyhteyksiä ja tutkimustuloksia joita ei olisi voinut etukäteen arvata, ja mikäpä sen parempi ominaisuus tietokirjassa, tämän parissa oppi paljon. Aiheesta kiinnostuneille kirjaa voi suositella ehdottomasti!