Osta kirja itsellesi
(Kirjavinkit.fi saa komission linkkien kautta tekemistäsi ostoksista.)
Oulussa ilmestyvän sanomalehti Kalevan lukijat pääsivät keväällä 2018 valikoimaan suosikkinsa Pentti Haanpään (1905–1955) yli 350 novellin – tai haanpääläisittäin jutun – tuotannosta. Petri Laukan ja Matti Salmisen kokoamaan Pentti Haanpään parhaat -kirjaan pääsi mukaan 52 lyhyttä helmeä. Kokoelma kattaa Haanpään koko uran 1920-luvun puolestavälistä (hän oli vasta 20-vuotias julkaistessaan esikoiskokoelmansa Maantietä pitkin!) aina hänen kuolemaansa asti. Kalevan lukijoiden äänet olivat jakautuneet lähes 200 jutulle, joista eniten ääniä saaneet ovat vielä nostettu omaksi osiokseen kirjassa.
Oma aiempi tuntemukseni Haanpään novelleista on ohut. Sen vuoksi voin katsoa tätä kokonaisuutta tuorein silmin. Oikeastaan isoin kysymys kirjaa lukiessani on, että miksi kirja on koottu. Mitä annettavaa yli 60 vuotta sitten kuolleella kirjailijalla on vielä nykypäivänä, mitä sellaista, mikä perustelee uuden kokoelman julkaisun? Ja ilokseni huomaan, että Haanpää on edelleen relevantti.
Ensimmäinen huomio kiinnittyy Haanpään kieleen. Upea rytmi, mainiot sanavalinnat. Tehokkuus, iskevyys! Lukekaapa Puheliaisuus-jutun alku vuodelta (1939):
Heti kun Hongan Heikki heräsi, kussa hän sai silmänsä unesta aukaistuksi, niin kuuli hän, että Helli, hänen eukkonsa ja tämän pienoisen talon emäntä, oli puhumassa puista. Oikeastaan olemattomista puista, polttopuista, joita ei ollut puikkoakaan.
Tämän katkelman sijaan olisi voinut valita lähes satunnaisen katkelman mistä tahansa. Notkea kieli tuo totisiinkin aiheisiin huumorin lämpöä, sillä huumoriakin Haanpää harrastaa, lämmintä huumoria, ei pilkallista.
Tähän linkittyy toinen Haanpään erikoistaito, nimittäin taitava tarinan ja tilanteiden rakentaminen. Vain harva kirjan jutuista on merkittävästi yli viiden sivun mittaisia. Haanpää tekee ihmeitä lyhyellä ilmaisulla. Ja silti tuntuu, että hänellä on aikaa kierrellä ja kaarrella, nautiskella vivahteista. Toiminta ja siirtymät ovat nopeita.
Jo juttujen otsikot ovat hienoja, ja herättelevät ennakkoaavistuksia, mistä on kyse. Aiheet ovat uskomattomia. Ehkä isoimmaksi suosikikseni Pentti Haanpään parhaiden valikoimasta nousee lukijoidenkin listauksessa korkealle sijoittunut Päntän äijän vajoaminen, joka kertoo kylän eräästä ukosta, jolla on pakkomielteenä mennä joka syksy heikoille jäille. Ja onhan noita muitakin hienoja juttuja: hurjapäinen Rokulia ja viinaa, mielenkiintoisesta sopimuksesta kertova Aatu Tervassavu pyyhkii syntejä, höpsö treenauskertomus Pyöräilijä Saikansalo valmentautuu ja niin edelleen.
Mitä sanoisin yhteenvedoksi? Komea kokoelma, kannattaa kokeilla!
