Lauri Nurmi: Perussuomalaisten hajoamisen historia

Perussuomalaisten hajoamisen historia

Osta kirja itsellesi

Osta e-kirjana

Elisa Kirja

Osta käytettynä

Lauri Nurmen Perussuomalaisten hajoamisen historia on journalistinen tietokirja perussuomalaisen kriisistä.

Ostin tämän kirjan samana päivänä kun se julkaistiin. En voinut jättää näin mehukasta kirjaa väliin. Tietenkin tämä hankinta sekoitti lukulistani täysin, mutta tämä on niitä kirjoja, jotka pitää lukea heti, jotta niiden sisältämästä informaatiosta olisi eniten hyötyä.

Nurmi on politiikan toimittaja, joka on erikoistunut perussuomalaisiin. Mies on seurannut puolueen toimintaa ja sen eri ryhmittymien välisiä kiistoja vuosia.

Tässä kirjassa haastatellaan kaikkia tärkeitä persuja ja muita hallituskriisiin liittyviä hahmoja, samalla viitaten toimittajan tekemiin erilaisiin kyselytutkimuksiin, lehtiartikkeleihin ja joidenkin politiikkojen omaelämäkertoihin, ja näin rakennetaan tarkka, mutta jännittävä kuva siitä, miten populistisesta agraariprotestipuolueesta muodostui ajan mittaan suomalaisen äärioikeiston musta aukko, joka lopulta tappoi puolueen alkuperäiset juuret.

Nurmi kirjoittaa äärimmäisen sujuvasti, kuten toimittajan pitää. Hänen kirjansa etenee hurjaa vauhtia kuin dekkari vuoden 2011 jytkyvaaleista hajoamiseen vuonna 2017. Tässä historiakatsauksessa analysoidaan, miten Halla-aho nousi persujen johtoon ja miksi Timo Soini ja kumppanit päättivät loikata puolueesta.

Loikkaussuunnitelma oli tehty jo monta kuukautta ennakkoon. Jo alusta asti Timo Soini ja hänen ”soinilais-terholaisiksi” kutsuttu SMP-siipensä tiesi, että Halla-aho on äärioikeistolainen sekopää, jota kiinnostaa ainoastaan vähemmistöjen sorto. Tämän mielipiteen jakavat monet äärioikeistoon erikoistuneet tutkijat.

Tarkennan tässä varmuuden vuoksi, että ”äärioikeisto” ei tarkoita kansallissosialismia tai fasismia, vaan se on kattokäsite kaikille rasistisille radikaalioikeistolaisille ideologioille ja asenteille. Tarkemmin sanottuna Halla-aho on vastajihadisti eikä siis natsi.

Tätä kirjaa mainostettiin ”Suomen House of Cardsina” ja sitä tämä on. Se määrä takinkääntöjä, korruptiota ja selkäänpuukotusta, mitä tässä kirjassa esiintyy on huikeaa. Jos on seurannut perussuomalaisten touhua vähän kriittisemmin kuten minä, tässä ei ole kovin paljon uutta.

Esimerkiksi se, että Timo Soini on opportunistinen peluri, oli jo tiedossa Sirpa Ahola-Laurilan kirjassa Soinin kupla ja Soinin omassa elämäkerrassa Peruspomo, mutta tässä saatiin kuulla Soinin omat sanat siitä, miten hän päätti hyväksyä Homma-foorumin Samu-sirkan Perussuomalaisten listoille, vaikka oli tietoinen tämän ihmisvihamielisistä asenteista.

Timo Soini halusi rohmuta kaikki Suomen protestiäänet, jopa rasistiset maahanmuuttokriitikot, joita alusta asti Timo Soini piti äärioikeistolaisina, mutta hän luuli, että hän pystyisi hallitsemaan heitä ja imemään omaan puolueeseen heidän ääniään.

Esimerkiksi syy, miksi äärioikeistolaiseksi peiteoperaatioksi kutsuttu Muutos2011 kaatui oli juuri se, että Timo Soini onnistui pitämään Halla-ahon ja kumppanit persuissa. Muuten meillä olisi ollut jo aiemmin avoimempi rasistinen puolue.

Timo Soini ei kuitenkaan voinut ennustaa, että Halla-aho oli jo alusta asti suunnitellut perussuomalaisten valtaamista. Tämäkään ei ole mikään yllätys, jos on lukenut modernista äärioikeistosta, mutta tässä on itse Homma-foorumin keskustelupätkiä, joissa suoranaisesti kerrotaan puolueen valtaamisesta ennen kuin Halla-aho oli edes liittynyt persuihin. Äärioikeistoa pidetään yleisesti tyhmänä, mutta kyllä heillä on pitkä traditio poliittisessa juonittelussa.

Yksi syy persujen muuttumiseen agraariprotestipuolueesta salonkikelpoiseksi äärioikeiston pesäpaikaksi oli siis Timo Soinin vallanhimo. Kuitenkin tässä kirjassa paljastuu, että Soinilla oli sen verran moraalia, että tajusi, että hän ei voisi jatkaa puolueessa, jonka puheenjohtaja on äärioikeistolainen. Timo Soini suoraan haukkuu tässä kirjassa Halla-ahoa rasistiksi, fasistiksi ja stalinistiksi. Eikä vain haastatteluissa, vaan kirjassa esiintyy vanhempiakin lausuntoja, joissa Soini valittaa halla-aholaisia rasisteiksi äärioikeistolaisiksi.

Tietenkin rasismi ei ollut ainoa syy persujen hajoamiseen, vaan suurin syy oli vallanhimo ja hallituksen prioriteetit. Soinilais-terholaiset halusivat pitää kiinni ministerisalkuista ja Halla-ahon valinta olisi johtanut joidenkin salkkujen menetykseen. Samalla kokoomus ja keskusta olivat jyrkästi sitä mieltä, että rasismia he voisivat sietää, mutta ei avointa EU-vastaisuutta.

EU:n liittovaltiokehitykseen sitoutuminen oli syy, miksi Sipilä ja Orpo suunnittelivat Soinin kanssa persuista loikkaamista. Rasismi ei ollut suurin syy Halla-ahon vastustamiseen, siitä uskottiin pääsevän kompromissiin, mutta ei EU:sta. Hallituksen puhe ”rajan vetämisestä” ja ”moraalisesta selkärangasta” oli totta, mutta ei se suurin syy persujen hajottamiseen, vaan EU. Tässä kirjassa ei esiinny pyhimyksiä, ainoastaan roistoja.

Onkin hullunkurisinta, että rehellisin toimija koko kirjassa onkin sen pääpahis, eli Halla-aho, joka oikeasti uskoo omaan asiaansa. Muut ovat opportunistisia takinkääntäjiä, jotka ovat valmiina myymään vähemmistöjen ihmisoikeudet, jos päästään sopimaan EU:sta.

Tietenkin Halla-ahoa ja kumppaneita haukutaan pitkin kirjaa. Tässä kirjassa esiintyy Halla-ahon ja muiden rasistisia lausuntoja, joita kirjailija analysoi vielä, jos joltain jäi huomaamatta, mitä rasistista on verrata somaleita kakkiviin lehmiin.

Halla-aho paljastuu tässä kirjassa rasistiksi, homofoobikoksi ja sovinistiksi, jota muu ei kiinnosta kuin eriväristen ihmisten maahantulon estäminen. Se, riistetäänkö köyhiä suomalaisia taloudellisilla uudistuksilla ei miestä kiinnosta, vaan ainoastaan se, jääkö maahanmuuttajalla käteen lyhyempi tikku kuin kantasuomalaisella.

Kaikki puheet sotaveteraanien, eläkeläisten ja työttömien puolustamisesta ovat halla-aholaisille yhdentekeviä. Kaikki puheet ”oma kansa ensin” ovat täyttä äärioikeistolaista propagandaa, jolla pyritään huijaamaan köyhiä äänestämään köyhempien sortamisesta.

Jopa persujen uutta presidenttiehdokasta tässä kirjassa kutsutaan rasistiseksi fanaatikoksi, joka ei muuta osaakaan kuin kiihottaa kansanryhmää vastaan. Soini on tietenkin se suurin kriitikko, joka haukkuu aivan kaikkia tässä kirjassa, mutta kirjailija on penkonut kaikkien osapuolten taustat ja osoittaa, minkälaisia huru-ukkoja jokainen on.

Suurin ongelma tässä kirjassa on mielestäni kirjailijan oman elämän esiintuominen. Kirja on kirjoitettu vähän päiväkirjamaisesti, joten saat kuulla toimittajan omia reaktioita kuulemiinsa uutisiin ja miten hän kahvittelee ties missäkin poliittisessa tilaisuudessa.

Kaikesta haukusta huolimatta Nurmi pyrkii olemaan niin puolueeton kuin suinkin pystyy. Hän kertoo, että maahanmuutosta pitää voida puhua ilman leimaamista, mutta samalla tunnistaa, miten pimeä tyyppi Halla-aho on. Sitten tietenkin toimittaja haukkuu antirasisteja, jotka leimaavat kaikkia maahanmuuttokriitikoita fasisteiksi ja kertookin, että demokratia toimii täydellisemmin, jos kaikkien mielipiteitä kunnioitetaan tasapuolisesti, koska jos jotain osapuolta demonisoidaan, niin silloin ei voi syntyä kompromissia, ainoastaan mahdollisuudet sisällissotaan.

Tämä on mielestäni kiinnostavin kohta kirjasta. Kirjailijan mukaan rasistisiin puheisiin pitää puuttua ankaralla kädellä, mutta ei koskaan epäkunnioittavalla tavalla ja yrittäen muodostaa vastapuolesta hirviön. Ei siis leimata ihmistä natsiksi, jos tämä ei ole kansallissosialisti.

Itse olen sortunut haukkumaan Halla-ahoa natsiksi parikin kertaa, mutta tutkittuani miestä huomasin, että eihän hän ihan natsi ole, vaan vastajihadisti (melkein sama asia). Politiikka pitäisi tehdä faktoilla eikä haukkumalla. Toimittaja osoittaa tässä että Halla-ahon haukkuminen natsiksi tai joksikin muuksi ikäväksi vain edistää hänen propagandansa leviämistä.

Pitäisi puuttua miehen puheisiin, jotka ovat rasistisia ja juuri tekevät sitä, mitä ei pitäisi, eli muodostavat kokonaisesta kansanosasta hirviön, jota voidaan kohdella kaltoin, koska he edustavat absoluuttista pahuutta. Voitaisiin sanoa, että Lauri Nurmi on se todellinen tolkun ihminen.

Tämä vakaumus heijastuu siinä, että vaikka toimittaja kritisoi Halla-ahoa rasismista, niin hän haastattelee Halla-ahoa neutraalisti ja kertoo miehen hyvistä puolista, eikä pyri maalaamaan Halla-ahoa totaaliseksi hirviöksi, vaikka mieli tekisi. Samaa toimittaja tekee kaikille osapuolille. Tässä kirjassa ei esiinny absoluuttista pahuutta, ainoastaan erilaisia ihmisiä, joilla on erilaiset intressit, mutta he kaikki ovat ihmisiä hyvinä ja huonoina puolina.

Perussuomalaisten hajoamisen historia on jännittävä tietokirja, joka kertoo sen, mitä monet tiesivät jo vuosia: jos antaa rasistille pikkusormen se vie koko käden ja lähettää sen keskitysleirille. Samalla tämä kirja osoittaa, miten jännittävää henkistä sotaa puoluepolitikka jopa täällä Suomessa on. Toivon mukaan nyt persuja hyljeksitään kunnolla ja kaikki halla-aholaiset syrjitään puoluepolitiikan marginaaliin marxisti-leninistien seuraksi.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *