Osta kirja itsellesi
(Kirjavinkit.fi saa komission linkkien kautta tekemistäsi ostoksista.)
Tartuin pari vuotta sitten Terhi Tarkiaisen vampyyrikirjaan Pure mua, joka paljastui ratkiriemukkaaksi huumorin, vampyyriromantiikan ja kotimaisen historian sekoitukseksi. Niinpä ilahduin kovasti, kun sain kuulla Tarkiaisen kirjoittavan paitsi 1700-luvun tieteellisromanttisia viihdekirjoja, myös jatkoa vampyyritarinoille.
Jatko-osa Peto irti jatkaa Annan, Vladin ja Kalman tarinaa, joskin kirja on sen verran itsenäinen, että sen voinee hyvin lukea, vaikka ei olisi edellistä osaa lukenutkaan. Suosittelen kuitenkin aloittamaan ensimmäisestä, asetelma on helpompi ymmärtää niin.
Tarinaan liittyy nyt kalevalaisia ulottuvuuksia. Vampyyrien kanssa Pohjois-Suomea kiertelevä Anna saa lemmikeiltään käskyn ottaa suunnan kohti Kalevalaa (joka on tila Saimaassa olevalla saarella). Tilan isäntä, Kullervo, on kuollut ja luvassa on komeat peijaiset, joihin vampyyrien on osallistuttava. Asiassa mystistä on se, miten Kullervo – kyllä, se Kullervo – on kuollut, sillä hän on kuolematon.
Peijaisiin osallistuu paitsi vampyyrejä, myös Hukkapoikia. Tämä Kullervon perustama jengi on jonkinlainen yhdistelmä syrjäytyneiden nuorten miesten aktivointiprojektia ja nationalistishenkistä liivijengiä. Hukkapojat eivät ole vampyyrien ylimpiä ystäviä tai toisin päin, mutta Kullervo on näitä porukoita jollain tavalla yhdistävä tekijä.
Tarkalleen ottaen mistä on kyse tai mitä peijaisissa on odotettavissa, se jää Annalle mysteeriksi, vampyyrit kun kieltäytyvät tiukasti vastaamasta kysymyksiin. Ilmassa on kuitenkin vaaran tuntua ja kuten takakansikin lupaa, meno käy ennen pitkää villiksi. Veri kuohuu, monestakin syystä.
Peto irti on vauhdikas, kuuma, reipashenkinen, humoristinen, yhteiskunnallinen ja seksikäs. Siitä on tosiaan moneksi! Oli ilahduttavaa, miten Tarkiainen versioi Kalevalasta tuttua Kullervon myyttiä – joka sopivasti onkin tuttu, kun vasta keväällä kertasin tarinaa Aleksis Kiven Kullervosta – omiin tarkoituksiinsa sopivaksi. Vanha myytti saa kyytiä ja raikasta tuuletusta.
Minuun Tarkiaisen sanailu osuu ja uppoaa siinä määrin, että käsillä on parasta kotimaista viihdekirjallisuutta. En pahastuisi lainkaan, jos tämän kolmikon seikkailut saisivat jatkoa!
