Stephen King: Piina

Osta kirja itsellesi

Stephen Kingin tuotanto on tulikuumaa. Sen lisäksi, että häneltä julkaistaan jatkuvalla syötöllä uusia teoksia, on Tammi ottanut myös vanhoista uusintapainoksia. Piina julkaistiin alun perin 1980-luvun lopussa, aikakaudella jolloin King oli lyönyt juuri suurimmin lävitse.

Tästä suosiosta on lähtöisin varmasti Piinan aihe. Paul Sheldon on menestyskirjailija, joka on juuri saanut kirjansa valmiiksi. Tätä juhlistaakseen hän päättää lähteä automatkalle maan halki. Lumimyrskyn seurauksena hän ajaa onnettomuuden ja herää itselleen vieraassa paikassa. Hän on vakavasti loukkaantunut. Onnettomuudesta hänet pelastaa Annie Wilkes, joka sanoo olevansa Sheldonin suurin fani. Samalla paljastuu, että pelastamisen lisäksi Wilkes on ottanut hänet vangikseen. Wilkes vaatii Sheldonia kirjoittamaan hänelle mieluisan jatko-osan kirjasarjaansa, eikä vakavasti loukkaantuneella Sheldonilla ole paljon mahdollisuuksia vastustaa.

Kun lukee Kingin tuotantoa sekä alusta että lopusta samanaikaisesti, ei voi olla vertailematta niitä keskenään. Mielenkiintoisesti Piina on paljon tehokkaampi teos kuin useimmat Kingin viimeisistä teoksista. Ehkä Kingin ote on herpaantunut ja editointi ei ole ollut enää hänelle niin tärkeää.

Piina on hyvin omanlaisensa kauhuteos. Se on esimerkki siitä, miten kauhua voi löytää kaikkialta. Sen vaikutus psykologisille trillereille on ollut suuri, sillä sitä voidaan pitää kidnappaus-kauhun merkittävimpänä teoksena. Piina voitti vuoden parhaalle kauhukirjalle myönnettävän Bram Stoker -palkinnon ja se oli ehdolla myös World Fantasy -palkintoon.

Ihan varauksetta Piinaa ei voi suositella kaikille Kingin ystäville. Se, että kuvioissa ei ole vahvasti yliluonnollista kauhua tuntuu monelle olevan este. Silti Piina on hyytävän kauhea ja yhtä ajankohtainen nyt kuin lukiessani sen ensimmäisen kerran teininä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.