Joni Skiftesvik: Pirtukuningas

Pirtukuningas

Osta kirja itsellesi

(Kirjavinkit.fi saa komission linkkien kautta tekemistäsi ostoksista.)

Eletään 1920-luvun loppupuolta. Kieltolaki on avannut rohkeille yrittäjille huomattavia ansaintamahdollisuuksia pirtutrokareina. Perämeren kalastajat kuljettelevat aluksillaan kanistereita aluevesirajojen ulkopuolelle ankkuroituneilta apteekkilaivoilta ja myyvät saamansa tavaran huomattavalla voitolla janoiselle kansalle maissa.

Nuori Soini Holappa mielii yhdeksi heistä, pirtukuninkaaksi. Hän hakee oppia vanhalta Irniltä, joka oli aisaparina trokaushommissa ammutulle Soinin Paavo-isälle. Soini on kunnianhimoinen haaveilija, joka peittelee epävarmuuttaan ja kokemattomuuttaan kovuudella ja väkivaltaisuudella. Hän on päättänyt näyttää epäilijöille: kerran hän vielä ajaisi kylän läpi hopeanvärisellä Buickilla — rikkaana ja vaikutusvaltaisena miehenä. Pirtukuninkaaksi nousemisen esteenä on kuitenkin monia koettelemuksia, virkavaltaa ja kilpailijoita. Soini Holappa joutuu huomaamaan, että haaveet eivät aina vastaa todellisuutta.

Joni Skiftesvikin Pirtukuninkaalla on historiallinen tausta. Skiftesvik tapasi vanhan Soini Holapan vuonna 1989 ja tämä kertoi kirjailijalle tarinansa. ”Sinulle on pakko olla rehellinen”, Holappa toisteli, kun kävi ilmi, että Skiftesvik oli kotoisin samasta kylästä kuin vanha trokari. Skiftesvik on täydentänyt Holapan tarinaa lehtileikkein ja arkistotiedoin. Toki mukana on fiktiotakin ja draamaa.

Skiftesvik on nousemassa vähitellen aivan suurimpien suosikkikirjailijoiden joukkoon. Hänen tarkka kynänsä piirtää tällä kerralla jännittävän kuvan 1920-luvun Perä-Pohjolasta. Meri ja purjehdus ovat taas läsnä, mutta pääosan ottaa tietenkin Soini Holappa ja hänen tarinansa. Pirtukuningas on hieno romaani tavallisesta ihmisestä, joka halusi olla vähän enemmän. Suosittelen.

Hannu

Lempääläinen opettaja Hannu Sinisalo tykkää maantiepyöräilystä, kissoista ja lautapeleistä. Lukutottumuksiltaan Hannu on runsasruokainen klassikoista sarjakuviin ja dekkareista filosofiaan, mutta omimmillaan hän on viileän ironian ja älykkään huumorin parissa. Hannun haastattelu. Kaikki vinkit »

Tilaa Kirjavinkit sähköpostiisi

Haluatko saada edellisen viikon kirjavinkit suoraan sähköpostiisi joka maanantai? Tilaa uutiskirjeemme tästä ja liity listan 1 316 tilaajan joukkoon! Jos haluat tietoa uusista vinkeistä nopeammin, tilaa Telegram-kanavamme!

Tilaamalla uutiskirjeen hyväksyt, että lähetämme sinulle sähköpostia ja lisäämme sähköpostiosoitteesi osoiterekisteriimme. Voit peruuttaa tilauksesi koska tahansa. Kirjavinkit.fi:n rekisteriseloste.

Aikaisempia kirjavinkkejä

Ladataan lisää luettavaa...