Virpi Hämeen-Anttila: Juhannusyön painajainen

Juhannusyön painajainen

Osta kirja itsellesi

(Kirjavinkit.fi saa komission linkkien kautta tekemistäsi ostoksista.)

– Sinulla on aina hienoja ajatuksia rikollisen mielen toiminnasta. Näin meidän kolmen kesken, minä näen joukon rikkaita ja hemmoteltuja nulikoita, jotka valehtelevat säästääkseen nahkansa. En vain tiedä, missä kohtaa ne valheet ovat.

Karl Axel Björk kutsutaan apuun, kun Helsingin edustalla saaressa juhannusta juhlineen nuorison aamu alkaa kahden ruumiin löydöllä. Juhlaseurue oli monilukuinen, joten todistajia on paljon ja kaikki täytyy pikimmiten kuulustella. Björkin ystävä Martti Ekman johtaa poliisitutkintaa, mutta haluaa Björkin ilman muuta avukseen kiperän tapauksen selvittelyyn. Suuren ystäväjoukon keskinäiset suhteet ovat monimutkaiset jo valmiiksi, ja saaressa tarjolla olleet viinakset sekä vähän kovemmatkin aineet mutkistavat asioita entisestään.

Virpi Hämeen-Anttilan Juhannusyön painajainen on jo kahdeksas osa Karl Axel Björkin tutkimuksia. Paitsi rikoksia ja ihmissuhdekiemuroita, tarjoilee Virpi Hämeen-Anttila myös rikasta ajankuvaa 1920-luvun alun Helsingistä. Piinaava jännitys ja vauhdikkaat vaaratilanteet eivät ole ennenkään olleet keskeisiä Björk-sarjalle, sillä vaikka onkin tarvittaessa valmis toimimaan, niin ensi sijaisesti Björk on terävä-älyinen herrasmies, joka ratkaisee tapaukset hienovaraisesti, turhaa kohua välttäen. Tällä kertaa kestää melko kauan ennen kuin Björk saa vainun tapahtumien oikeasta kulusta, mutta lopulta oikeat askelmerkit ovat kyllä olleet tarkan lukijan havaittavissa.

Juhannusyön painajaisesta ei ehkä Björk-sarjaan tutustumista kannata aloittaa, sillä Karl Axel Björk itse ja hänen lähipiirinsä eivät juurikaan esittelyjä tässä kirjassa saa. Sen sijaan ne, jotka Björkin jo tuntevat, saavat tästä mukavan jatkon matkalle hänen parissaan. Joka tapauksessa Virpi Hämeen-Anttila tarjoaa viihdyttävän väläyksen sadan vuoden taakse. Suosittelen.

Hannu

Lempääläinen opettaja Hannu Sinisalo tykkää maantiepyöräilystä, kissoista ja lautapeleistä. Lukutottumuksiltaan Hannu on runsasruokainen klassikoista sarjakuviin ja dekkareista filosofiaan, mutta omimmillaan hän on viileän ironian ja älykkään huumorin parissa. Hannun haastattelu. Kaikki vinkit »

Tilaa Kirjavinkit sähköpostiisi

Haluatko saada edellisen viikon kirjavinkit suoraan sähköpostiisi joka maanantai? Tilaa uutiskirjeemme tästä ja liity listan 1 318 tilaajan joukkoon! Jos haluat tietoa uusista vinkeistä nopeammin, tilaa Telegram-kanavamme!

Tilaamalla uutiskirjeen hyväksyt, että lähetämme sinulle sähköpostia ja lisäämme sähköpostiosoitteesi osoiterekisteriimme. Voit peruuttaa tilauksesi koska tahansa. Kirjavinkit.fi:n rekisteriseloste.

Aikaisempia kirjavinkkejä

Ladataan lisää luettavaa...