Virpi Hämeen-Anttila: Kuka kuolleista palaa

Kuka kuolleista palaa

Osta kirja itsellesi

(Kirjavinkit.fi saa komission linkkien kautta tekemistäsi ostoksista.)

Karl Axel Björkillä on taas uusi tapaus selvitettävänään. Elokuussa 1921 hel­sinkiläisen varustamon konttorissa tapahtuu tuhopoltto, jonka jäljiltä löytyy ruumis. Sen epäillään kuuluvan varustamon konttoripäällikölle. Lisäksi näyttää siltä, että konttorin kassakaapista olisi hävinnyt varsin mittava summa käteistä rahaa. Kun tuhopolttoja on tapahtunut ympäri kaupunkia jo keväästä asti, näyttää siltä, että Helsingissä on pyromaani irrallaan. Kuitenkin Björk tuntuu aavistelevan, ettei kaikki ole ihan näin yksinkertaista.

Kuka kuolleista palaa on Virpi Hämeen-Anttilan Björk-dekkarisarjan kolmas osa. Sarjan romaaneissa rikosten selvittelyn lisäksi tutustutaan 1920-luvun herrasmieselämään. Hyytävän jännityksen sijasta kiehtova ajankuva on sarjan valtteja – niin kahdessa aiemmassa osassa kuin tässä tuoreimmassakin.

Var­sinaisen pääjuonen lisäksi Hämeen-Anttila kertoo vuolaasti Björkin yksi­tyis­elämästä ystävineen, sukulaisineen ja mahdollisine tulevine morsiami­neen. Sulavakäytöksisellä ja älykkäällä Björkillä tuntuisi olevan mahdollisuudet ryh­tyä täyspäiväiseksi maailmanmieheksi ja hamesankariksi, mutta toisaalta hänen korkea moraalinsa ja toisaalta aito intohimo rikosten selvittelyyn vievät häntä eteenpäin. Päivätyö sisäministeriössä pitää hänet (ja lukijan!) myös perillä päivän poliittisista ongelmista. Björkin esimiehen ministeri Heikki Ritavuoren päälle aletaan jo kasata tummia pilviä.

Hämeen-Anttila tutustuttaa lukijan Helsingin herraskaiseen puoleen ja myös lain rajamaastoon. Oppaanaan Björkillä on hänen nuori apurinsa Frans Val­kama, jonka rooli kasvaa tässä kirjassa aiempiin teoksiin verrattuna huomat­tavasti. On pitkälti Valkaman ansiota, että voinemme odottaa Björkin seikkai­lujen jatkuvan vielä tulevaisuudessakin…

Viimeistään tällä kolmannella osalla Virpi Hämeen-Anttilan Björk-sarja nousi omalla dekkarisuosikkilistallani lähelle kärkeä. Hämeen-Anttila on loihtinut oivallisen hahmon kiehtovaan historialliseen miljööseen, jossa kaikki yksityis­kohdat ovat paikallaan. Taustatyö on todellakin tehty. Kuka kuolleista palaa on yksi vuoden dekkarihelmistä!

Hannu

Lempääläinen opettaja Hannu Sinisalo tykkää maantiepyöräilystä, kissoista ja lautapeleistä. Lukutottumuksiltaan Hannu on runsasruokainen klassikoista sarjakuviin ja dekkareista filosofiaan, mutta omimmillaan hän on viileän ironian ja älykkään huumorin parissa. Hannun haastattelu. Kaikki vinkit »

Tilaa Kirjavinkit sähköpostiisi

Haluatko saada edellisen viikon kirjavinkit suoraan sähköpostiisi joka maanantai? Tilaa uutiskirjeemme tästä ja liity listan 1 319 tilaajan joukkoon! Jos haluat tietoa uusista vinkeistä nopeammin, tilaa Telegram-kanavamme!

Tilaamalla uutiskirjeen hyväksyt, että lähetämme sinulle sähköpostia ja lisäämme sähköpostiosoitteesi osoiterekisteriimme. Voit peruuttaa tilauksesi koska tahansa. Kirjavinkit.fi:n rekisteriseloste.

Aikaisempia kirjavinkkejä

Ladataan lisää luettavaa...