Kirsti Kuronen: Pönttö

Pönttö

Osta kirja itsellesi

(Kirjavinkit.fi saa komission linkkien kautta tekemistäsi ostoksista.)

Olen viime aikoina lukenut useampia säeromaaneja. Koska lajityyppi kiinnostaa, piti tietenkin tutustua Kirsti Kurosen teoksiin, Kuronen kun on lajin pioneerejä Suomessa. Kurosen Paha puuska taisi olla ensimmäinen suomenkielinen säeromaani. Nappasin itse ensimmäiseksi luettavaksi tämän Pöntön.

Säeromaanien muoto ja mitta vaihtelee runomaisemmasta romaanimaisempaan. Pönttö on vahvasti runoon kallellaan, muoto on selvästi runomaisempi ja 85 sivun mittaisena pienenä kirjana teos on runokokoelman kokoinen ja näköinen. Silti se kertoo selkeän tarinan.

Viidenneksi eniten pelkään iilimatoja.
Neljänneksi eniten pelkään täytekakkuja.
Kolmanneksi eniten pelkään sotaa.
Toiseksi eniten pelkään rakkautta.
Eniten, ylivoimaisesti eniten
pelkään aikuiseksi tulemista.

Pelkääjä on 18-vuotias Luna, joka on juuri valmistunut ylioppilaaksi ja tullut täysi-ikäiseksi. Mutta mitä täysi-ikäisyys tarkoittaa? Ja mikä siinä pelottaa? “Täysi-ikäistä mietin taas, / eikö ihminen kuole kun ikä on täysi, / piripintaiset vuodet.” Pönttö kuvaa itsenäistymiseen ja aikuistumiseen liittyviä paniikin tunteita hienovaraisesti. “Sekin on mahdollista / että en kelpaa aikuiseksi.”

Tämä on ihastuttava, herkästi kirjoitettu kirja nuoresta naisesta, jolla on takanaan kiusaamista, yksinäisyyttä ja ikävä kokemus poikaystävän kanssa. Onneksi on isän linnunpönttöön asentama kamera, jonka kautta voi seurata linnunpöntön asukkaan elämää – ja päästä sitten omaankin elämään kiinni.

Minusta tämä oli sympaattinen; en tiedä, miten nuorisokohderyhmä tähän suhtautuu. Ainakaan sivumäärä ei pelota heikompiakaan lukijoita, mutta pelottaako runollisuus? Ainakin alku on kiinnostava ja kyllähän tämä hyvin perusasioiden ympärillä pyörii, siinä määrin että aikuislukijalle jutut ovat tietysti tuttuja. Ehkä runollisen säeromaanin myötä myös runouteen tarttuminen voisi olla helpompaa? Sekin olisi oivallinen asia.

Mikko

Kirjavinkkien päätoimittaja Mikko Saari lukee kirjoja laajasti, mutta enimmäkseen uusia naisten kirjoittamia kirjoja. Mikko pelaa monimutkaisia lautapelejä ja päätoimittaa Lautapeliopasta. Työkseen Mikko tietää WordPressistä kaiken, mitä tietää tarvitsee. Instagramissa Mikko on @mikko_lukee. Kaikki vinkit »

Tilaa Kirjavinkit sähköpostiisi

Haluatko saada edellisen viikon kirjavinkit suoraan sähköpostiisi joka maanantai? Tilaa uutiskirjeemme tästä ja liity listan 1 294 tilaajan joukkoon! Jos haluat tietoa uusista vinkeistä nopeammin, tilaa Telegram-kanavamme!

Tilaamalla uutiskirjeen hyväksyt, että lähetämme sinulle sähköpostia ja lisäämme sähköpostiosoitteesi osoiterekisteriimme. Voit peruuttaa tilauksesi koska tahansa. Kirjavinkit.fi:n rekisteriseloste.

Aikaisempia kirjavinkkejä

Ladataan lisää luettavaa...