Patricia Cornwell: Riistetty

Osta kirja itsellesi

Osta e-kirjana

Elisa Kirja

Osta käytettynä

”Herra Jumala, Herra Lusifer / varo / varo. / Tuhkasta / nousen punaisin hiuksin / ja syön miehiä kuin ilmaa.”

Patricia Cornwell on valinnut kirjansa etusivun motoksi katkelman Sylvia Plathin kuuluisimmasta runosta Rouva Lasarus, mikä antaa ymmärtää, ettei tuleva rikosromaani ole kovin hilpeätä lajia. Riistetty onkin hyvin synkkä ja tummasävyinen, eikä siinä loppuratkaisua lukuunottamatta – joka sekin jää osittain auki – paljonkaan toivon värejä ole.

Tapahtumat lähtevät liikkeelle Scarpettalle melko tavanomaisella tutkimuksella, kun Hollywood-tähden tytär Chanel Gilbert löydetään kotoaan kuolleena; kuolema näyttää ensin johtuneen tapaturmasta, mutta osoittautuu sitten murhaksi. Ruumiin on löytänyt vähän erikoinen taloudenhoitaja Elsa, joka sitten yhtäkkiä katoaakin kuvioista. Mutta sitten tapahtumat saavat aivan uudenlaisen käänteen, kun Scarpetta saa puhelimeensa videoita, jotka osoittavat, että hänen rakastettu sisarentyttärensä Lucy on vaarassa. Kay ja hänen monivuotinen työparinsa, lievästi punaniskainen poliisi Pete Marino, syöksyvät kohti Lucyn miljoonakartanoa, jossa asuvat myös Lucyn kumppani Janet, tämän poika Desi ja pari koiraakin. Kun vielä käy ilmi, että FBI saartaa Lucyn taloa ja kantaa sieltä tavaraa ulos minkä ehtii, iskee kaikkiin synkän paranoidinen tunnelma. Kehen voi luottaa, vai voiko kehenkään? Tässä epäluulon vallitsemassa mielialailmastossa tapatumat vyöryvät eteenpäin hurjaa vauhtia, ja loppuratkaisu onkin jo melkein mielikuvituksellinen. – Mukaan tulee kirjan loppupuolella myös Kayn rakastettu Benton, joka hänkin mahtuu jonkin aikaa paranoidisen piirin sisäpuolelle. Olen muuten viimeisimpien Scarpetta-kirjojen kohdalla vähän ihmetellyt Bentonin persoonaa ja roolia, jotka tuntuvat minusta peräti valjuilta, mutta jos Kay kerran toteaa tämänkin kirjan loppupuolella, että Benton on ”elämäni rakkaus, mies jonka kanssa rakastelen”, niin kai siihen on uskominen.

Pidin kovasti Scarpetta-sarjan ensimmäisistä kirjoista, joissa keskityttiin vähän vaatimattomampiin tehtäviin kuin puolen maailman pelastamiseen äärimmäisen pahoilta pahiksilta. Nyt kun kirjoja tässä sarjassa on jo hyvän matkaa kolmattakymmentä, on kirjailija ilmeisesti katsonut tarpeelliseksi tuoda mukaan yhä vain hurjempia juonia, jotta lukijoiden mielenkiinto säilyisi; näitäkin lukijoita varmasti on, mutta uskon että itseni kaltaisia kuolinsyyntutkijan ja patologin työn seuraajia riittäisi ilman äärimmäisiä superpahiksia. Mutta ihan mielellään tämänkin kirjan taas luki, ja loppuratkaisu jätti selvästi odottamaan jatkoa.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *