J. S. Meresmaa: Ritarin ansio

Ritarin ansio

Osta kirja itsellesi

(Kirjavinkit.fi saa komission linkkien kautta tekemistäsi ostoksista.)

Seikkailut jatkuvat! Aseenkantajan kunnia jätti tarinansa aivan kesken, joten Ritarin ansio pääsee jatkamaan siitä, mihin jäätiin. Kyse on vahvasti jatkotarinasta, joten jos edellinen osa on lukematta, lue se ensin.

Jehrem Kovdas, ritari, joka Aseenkantajan kunniassa päätyi karkotetuksi, on palannut. Vedoten vähän tunnettuun lakipykälään hän saa oikeuden palata Keskilinnaan tekemään omia tutkimuksiaan, mutta päätyy hankaluuksiin. Konno, jonka ura aseenkantajana päättyi Jehremin annettua hänelle pakit – miesten varsin kiihkeästä lemmensuhteesta huolimatta – on vannonut, ettei ole missään tekemisissä Jehremin kanssa, mutta kun menneisyys palaa sopivalla tavalla kolkuttelemaan, Konno ei vain voi antaa asian olla.

Tarinan moottorina toimii eräs nainen, joka houkuttelee Konnon mukaansa auttamaan Jehremiä. Mutta kuka todella on tapahtumien taustalla ja mitä ovat henkilöiden todelliset motiivit? Jehrem on selvästi jonkinlaisen salaliiton äärellä, mutta kuka paljastuu salaliiton taustavoimaksi? Ritarin ansio pakkaa lyhyeen pakettiin paljon käänteitä, tuhdisti juonittelua ja reippaasti erotiikkaa. Hauskaa luettavaa siis, ja tietenkin tarina jää jälleen kerran pahasti kesken…

Mikko

Kirjavinkkien päätoimittaja Mikko Saari lukee kirjoja laajasti, mutta enimmäkseen uusia naisten kirjoittamia kirjoja. Mikko pelaa monimutkaisia lautapelejä ja päätoimittaa Lautapeliopasta. Työkseen Mikko tietää WordPressistä kaiken, mitä tietää tarvitsee. Instagramissa Mikko on @mikko_lukee. Kaikki vinkit »

Tilaa Kirjavinkit sähköpostiisi

Haluatko saada edellisen viikon kirjavinkit suoraan sähköpostiisi joka maanantai? Tilaa uutiskirjeemme tästä ja liity listan 1 285 tilaajan joukkoon! Jos haluat tietoa uusista vinkeistä nopeammin, tilaa Telegram-kanavamme!

Tilaamalla uutiskirjeen hyväksyt, että lähetämme sinulle sähköpostia ja lisäämme sähköpostiosoitteesi osoiterekisteriimme. Voit peruuttaa tilauksesi koska tahansa. Kirjavinkit.fi:n rekisteriseloste.

Aikaisempia kirjavinkkejä

Ladataan lisää luettavaa...