Donald E. Westlake: Ruumis kuin ruumis, hauta kuin hauta

Ruumis kuin ruumis, hauta kuin hauta

Osta kirja itsellesi

Kaikki alkaa siitä, kun Järjestön heroiinikuriiri Charlie Brody saa kotonaan sydänkohtauksen heti tultuaan keikalta. Sattumalta hän kaatuu kuollessaan suoraan kaasulieteen, ja hänen kasvonsa kärähtävät niin pahasti, että ruumiinvalvojaiset arkku avoimena eivät mitenkään tulisi kysymykseen.

Charlielle pidetään suureelliset hautajaiset, mutta samalla selviää, että Charlie joutui hautaan 250 000 taalan arvoinen heroiinilasti yhä ommeltuna pukunsa vuoriin. Siispä Järjestön pomon oikean käden Al Engelin on hoidettava Charlie, tai oikeastaan Charlien puku, takaisin.

Ruumis kuin ruumis, hauta kuin hauta ei olisi Donald E. Westlakea, jos haudanryöstö onnistuisi kaikkien suunnitelmien mukaan. Ensiksikin hauta on tietenkin tyhjä, ja toiseksi… niin, no. Porukkaa alkaa putoilla Alin ympäriltä, ja lopulta Al joutuu pelkäämään tosissaan oman henkensäkin puolesta.

Tunnen Westlaken varhaista tuotantoa 1960-luvulta hieman huonommin kuin 1970-luvun alussa alkunsa saanutta loistavaa Dortmunder-sarjaa. Jotain hyvällä tavalla tuttua Ruumis kuin ruumis, hauta kuin hauta kuitenkin tarjoaa. Vauhdikkaat juonenkäänteet, nokkela ja tahtomattaan ongelmia hankkiva päähenkilö sekä mielenkiintoiset sivuhenkilöt selvästi ennakoivat Westlaken tuotannon tulevia tuulia. Huumoria on mukana sopivasti, eikä Westlake itsekään tainnut turhan ryppyotsaisesti tähän kirjaan suhtautua. Kesä on dekkareiden aikaa, ja Westlakea voi aina suositella ilomielin!

Hannu

Lempääläinen opettaja Hannu Sinisalo tykkää jalkapallosta, kissoista ja lautapeleistä. Lukutottumuksiltaan Hannu on runsasruokainen klassikoista sarjakuviin ja dekkareista filosofiaan, mutta omimmillaan hän on viileän ironian ja älykkään huumorin parissa. Kaikki vinkit »

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.