Pirkko Arhippa ei tänäkään vuonna petä lukijoitaan, vaan tuo markkinoille jälleen uuden rikosromaanin Varpun ja Tiian tutkimuksista.
Peräti rauhallisessa Naantalissa, josta on Arhipan kirjoissa tullut varsinainen henkirikosten tyyssija, murhataan tällä kertaa jopa kolme nuorta ihmistä. Tapaukset näyttävät liittyvän mustasukkaisiin kumppaneihin, mutta Varpu aavistaa, että kysymys on jostain monimutkaisemmasta.
Uhrien rintaan on kiinnitetty kullekin pieni esine, mistä kirjan nimikin tulee, ja tämä askarruttaa rikostutkijoita. Heistä Tiia on näkyvästi raskaana, potee uupumusta ja selkäsärkyä ja puhisee ventovieraita vatsantaputtelijoita, ja niinpä Varpu lähteekin yksin aivan toiselle puolen Suomea selvittämään murhia.
Tarvitaan kirjastoja ja arkistoja, mutta niiden avulla ratkaisu sitten löytyy vuosikymmenten takaa, minkä voikin jo arvata kirjan ensimmäisestä sota-aikaan sijoittuvasta luvusta.
Ihan näppärä arhippamainen juonirakennelma siis, ja tiiviiseen muotoon on jälleen saatu mahtumaan myös kelvollista ihmis- ja paikalliskuvausta. Ehkäpä tämä ruusun, pallon ja avaimen muodostama kuvio on kokonaisuudelle vähän turhakin, mutta mielenkiintoinenhan se on. Reipas murharouva Arhippa totisesti on.