Hannu Hirvonen ja Mika Kolehmainen: Sadan asteen eskarikuume

Osta kirja itsellesi

(Kirjavinkit.fi saa komission linkkien kautta tekemistäsi ostoksista.)

Saran ensimmäinen eskaripäivä koittaa. Valitettavasti pehmolelu Api-Nalle sairastuu juuri sadan asteen kuumeeseen. Ei auta, äiti ei ehdi kuuntelemaan selityksiä, vaan on aika lähteä eskariin. Onneksi eskarissa on kavereita, joiden kanssa leikkiä, eikä ole niin iso harmi, että Api-Nalle joutui jäämään kotiin sairastamaan kuumetta.

Sadan asteen eskarikuume kertoo hauskasta ensimmäisestä päivästä eskarissa. Eskaripäivän aikana riittää touhua ja puuhaa, mutta kotiinpaluun varallekin on pieni yllätys…

Olin hieman pettynyt kirjaan, vaikka se onkin kaikin puolin siivoa työtä. Odotin enemmän kirjaa, joka kertoisi siitä, millaista eskarissa on – syksyllä eskarinsa aloittavan pojan isänä kirjan nimi herätti odotuksia. Nyt käsissä on hauska kuvakirja, joka kertoo eskarista, mutta ei sillä tavalla yksityiskohtaisesti kuin olisin toivonut. Hauska tarina, silti, ja hyvin kuvitettu.

Mikko

Kirjavinkkien päätoimittaja Mikko Saari lukee kirjoja laajasti, mutta enimmäkseen uusia naisten kirjoittamia kirjoja. Mikko pelaa monimutkaisia lautapelejä ja päätoimittaa Lautapeliopasta. Työkseen Mikko tietää WordPressistä kaiken, mitä tietää tarvitsee. Instagramissa Mikko on @mikko_lukee. Kaikki vinkit »

Tilaa Kirjavinkit sähköpostiisi

Haluatko saada edellisen viikon kirjavinkit suoraan sähköpostiisi joka maanantai? Tilaa uutiskirjeemme tästä ja liity listan 1 285 tilaajan joukkoon! Jos haluat tietoa uusista vinkeistä nopeammin, tilaa Telegram-kanavamme!

Tilaamalla uutiskirjeen hyväksyt, että lähetämme sinulle sähköpostia ja lisäämme sähköpostiosoitteesi osoiterekisteriimme. Voit peruuttaa tilauksesi koska tahansa. Kirjavinkit.fi:n rekisteriseloste.

Aikaisempia kirjavinkkejä

Ladataan lisää luettavaa...