Piia Kleimola ja Tarja Tornaeus: Sanojen liike : Kirja uudistajalle

Sanojen liike

Osta kirja itsellesi

(Kirjavinkit.fi saa komission linkkien kautta tekemistäsi ostoksista.)

Tämä kirja on nam! Olen aina tykännyt sanojen liikkeestä! Lukeminen ja sanojen tärkeys, miten ne asetellaan ja miten niiden kanssa voi jopa leikkiä ja ennenkaikkea, miten paljon lukeminen on auttanut minua elämässäni. Se on ollut selviytymiskeino nro 1.

Lisäksi se, että uudistaminen on niin hyvä juttu. Miksi kaiken pitäisi aina mennä niin kuin ennenkin eli kun on aina tehty näin, niin tehdään edelleen. Itse kyllästyn nopeasti kaikkeen ja haen uusia keinoja tehdä asioita ja kun jonkun uuden tavan oppii, niin siitähän riemastuu.

Tarja Tornaeus ja Piia Kleimola varsin elävästi kertovat tässä kirjassaan miten asioita voi tehdä eri tavoin, miten kulttuuri on tärkeää ja miten siitä pääsevät nauttimaan kaikki. Aika lailla on hauskaa sekin, että vaikka on ihmisiä, jotka eivät harrasta “kulttuuria”, koska käsittävät sen hyvin suppeasti, niin kyllä heille silti tuotokset kelpaavat.

Kirjaa siivittää innostus, että kuinka on kivaa suunnitella, toteuttaa ja tuottaa. Kun on se suuri into asioita kohtaan, hyvä porukka ja iloinen mieli, niin saadaan aikaan kaikkea kivaa ja antoisaa.

Tarja ja Piia vuorottelevat, aivan kuin keskustelisivat kirjassaan. Tarja kertoo kustannustoiminnasta ja se sisältääkin kaikkea todella paljon. Eritoten siitä, miten on voinut toimia omalla tavallaan ja saanut mittavan porukan ympärilleen jakamaan ideoita ja niiden toteutusta. Jopa niin, että kun hän halusi myydä kustantamon, niin kirjailijat ostivat sen! Piia kertoo hyvin kattavasti kulttuurihyvinvoinnista, siitä mikä merkitys sillä on ihan kaikille.

Kirja sopii kaikille, joka alan toimijoille ja etenkin niille, jotka eivät niin sanotusti kulttuuria harrasta, sillä tässä opuksessa kerrotaan sekin, miten kulttuuria voi harrastaa ihan huomaamatta.

Kini

Olen Kini, kirjojen ja kirjailijoiden ystävä. Työskentelen Kouvolan pääkirjastossa kirjastovirkailijana ja tehtävänkuvaani kuuluu mm. kirjailijavierailujen järjestäminen. Olen aina lukenut paljon ja monipuolista kirjallisuutta. Olen kulttuurin suurkuluttaja. Kirjojen lisäksi ramppaan elokuvissa ja teatterissa. Sain Kirjailijaliiton Kirjailija kiittää -palkinnon vuonna 2021! Kaikki vinkit »

Tilaa Kirjavinkit sähköpostiisi

Haluatko saada edellisen viikon kirjavinkit suoraan sähköpostiisi joka maanantai? Tilaa uutiskirjeemme tästä ja liity listan 1 285 tilaajan joukkoon! Jos haluat tietoa uusista vinkeistä nopeammin, tilaa Telegram-kanavamme!

Tilaamalla uutiskirjeen hyväksyt, että lähetämme sinulle sähköpostia ja lisäämme sähköpostiosoitteesi osoiterekisteriimme. Voit peruuttaa tilauksesi koska tahansa. Kirjavinkit.fi:n rekisteriseloste.

Aikaisempia kirjavinkkejä

Ladataan lisää luettavaa...