Hellevi Pouta: Satumaa : Reijo Taipaleen tarina

Osta kirja itsellesi

Osta e-kirjana

Elisa Kirja

Osta käytettynä

Yhdeksän vuotta sitten toukokuussa vuonna 2008 nousi Tuusniemen Hojo Hojossa lavalle Reijo Taipale. Oli sykähdyttävä hetki. Esa Pulliainen kehaisi setin jälkeen miestä, että hyvinhän se meni. Me taputimme villisti miehelle, joka edellisen vuoden toukokuussa oli saanut lääkäriltä puhelinsoiton:

– Suolistosta on löytynyt kasvain.

Jos tuommoinenkin henkilökohtainen kosketuskohta päähenkilöön on, niin ei kahta sanaa, etteikö tarttuisi innolla tuoreeseen kirjaan Satumaa, joka kertoo levyjen ja lavojen miehestä, karismaattisesta tangokuninkaasta Reijo Taipaleesta, silti kansanmiehestä, yhdestä Reiskasta, joka yhtenä lumisena päivänä päätti, että metsätöitä kevyempää kahlattavaa on elämäntieltä löydyttävä. Niinpä Miehikkälästä Helsinkiin kävi kulku.

Ja kohta soikin radiossa ensimmäinen levy, Aila-tango. Yksi vaikuttavimmista hetkistä Reijon elämässä, kun se yllättäen alkoi soida kesken kyläilyn kahvittelun aikana tuttavaperheen radiosta.

Sittemmin huippuhetkiä on riittänyt aina ulkomaita Argentiinaa, Uruguayta myöten.

Vaatimattomuus on kaunista suomalaisista. Päähän ei ole saanut nousta eikä turhia ylpistellä. Tuo ominaisuus on Reijon ollut helppo täyttää, se on osa miehen luontoa, joka ’on aina ollut ratkaisuissaan arka ja varovainen’.

Levylaulajan ura alkoi vuonna 1962, avioliitto solmittiin Anitan kanssa 1964. Avioliitto jatkuu, laulajan urasta ei tiedä vielä, sillä kuluneena kesänä 2017 ei keikkoja enää kertynyt. Parhaat saavutukset ja luvut ovat jäljellä, ne säilyvät: levyjä kolmisenkymmentä, lapsia kolme ja lapsenlapsia neljä.

Monia monia ystävyyssuhteita on ura tuonut mukanaan. Laulajakollegoista läheisin ystävä on ollut Kari Tapio, joka kutsui Reijoa ruhtinaaksi ja jonka kanssa omakielinen läppä parhaiten lensi tyyliin ’millaset sateet sait’, so. aplodien määrä. Toinen hyvä kamu oli Topi Sorsakoski, joka heti ensitapaamisella otti läheisen otteen tamperelaisravintolassa:

Topi pysähtyi hänen eteensä, otti häntä molemmin käsin korvista kiinni ja moiskautti keskelle suuta.

Hellevi Pouta käsittelee Reijo Taipaletta hellin ottein, enimmät intiimit jutut saavat jäädä kirjan ulkopuolelle. Jo kirjoitusmuoto pitää liian läheisyyden loitolla: tarinassa ei juuri minä-sanaa käytetä, tarina kerrotaan ulkopuolisin silmin. Skandaaleja ei tämä mies aiheuta, eikä siis tämä kirjakaan niitä kaiva. Toteaa kyllä sairaudet, joita lehdet käsittelivät ja sen yhden rattijuopumuskolarin, jossa laulukeikalta palaavan Reijo Taipaleen verestä mitattiin lukemat 1,8 promillea.

Kirja on tutuntuntuinen, satumainenkin, kaikkine tapahtumineen – vähän etäinen.

Tasainen mies, tasainen kirja.

hikkaj

SARVilainen - myös lukiessa. Opettaja - ollut. Kieli kaikki kaikessa - suomen kieli. Ei oo Kilven voittanutta - Volterin eikä Eevankaan. Kotiblogipottu. Kaikki vinkit »

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *