Mervi Lindman ja Tiina Nopola: Siiri ja Kertun kirppu

Osta kirja itsellesi

(Kirjavinkit.fi saa komission linkkien kautta tekemistäsi ostoksista.)

Jo viides Siiri-kirja tänä vuonna, eikä kyllästytä yhtään! Minä ja kolmevuotias esikoisemme olemme lähteneet lukuretkelle Siiri-kirjojen maailmaan ja tykästyneet ikihyviksi.

Nyt käsittelyn alla on sarjan viides osa Siiri ja Kertun kirppu, jossa muutama osa aiemmin esitelty sotkuinen Kerttu saapuu jälleen niin sanotusti sotkemaan kuvioita. Ja nyt Kertulla on vielä kirppu! Eihän kukaan kirppua kotiinsa halua, eikä edes nähdä sellaista. Tai niin ajattelevat aikuiset; Siiri ja kolme Ottoa ovat tietysti toista mieltä. Kirppu on ehdottomasti päästävä näkemään.

Siiri-sarjan kirjoissa on tapana, että asiat tuppaavat järjestymään – ennemmin tai viimeistään myöhemmin. Asiat eivät myöskään ihan välttämättä ole sitä, miltä ne ensin näyttävät. Sotkuinen ei välttämättä olekaan niin sotkuinen, kamala ei välttämättä olekaan niin kamala ja kirppu saattaakin olla kerttu. Kömmähdyksiä ja väärinymmärryksiä satelee. Mutta niistä viis, pääasia on, että loppuratkaisu on tuttuun tapaan iloinen. Ja sehän on.

Itseäni toistaen haluan antaa suositukseni sarjalle, jonka teoksissa Tiina Nopolan kirjoittajan ja Mervi Lindmanin kuvittajan kyvyt yhdistyvät täyteläisiksi lastenkirjaelämyksiksi, joista nauttii niin lapsi kuin aikuinenkin. Kannattaa tarttua.

(Erityisesti uudet kotimaiset julkaisut on usein, ei aina, saatu kustantajalta arvostelukappaleina. Se, mistä kirja on saatu, ei vaikuta siihen, kehummeko vai emme.)

Kaisa

Kaisa Sutela on kirjamaailmaan työelämässään eksynyt – ja uppoutunut – teologi. Hän rakastaa kirjoja ja on kirjallisuuden lajien suhteen melko kaikkiruokainen, mutta viihtyy silti parhaiten laatukirjallisuuden parissa. Myös lastenkirjat ovat lähellä sydäntä. Kaisa harrastaa ruoanlaittoa ja sitä myöten Tunnelmallisia makuja -blogin pitämistä. Kaikki vinkit »

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.

Aikaisempia kirjavinkkejä

Ladataan lisää luettavaa...