Osta kirja itsellesi
(Kirjavinkit.fi saa komission linkkien kautta tekemistäsi ostoksista.)
Hopkirkin kirja Silkkitie : tutkimusmatkailijat kadonneiden kaupunkien ja aarteiden jäljillä Kiinan Keski-Aasiassa kertoo erikoisesta ajasta Kiinan Keski-Aasian historiassa. Länsimaisen arkeologian näkökulmasta aika oli jännittävää — alueen asukkaat itse tuskin tajusivat, mitä suuressa mittakaavassa oli tapahtumassa.
Jälkikäteen katsoen tutkimusretkikunnat näkökulmasta riippuen joko pelastivat alueen muinaisen, erikoisen buddhalaiskulttuurin jäänteet luonnonvoimilta ja kiinalaisilta itseltään, tai ryöstivät kulttuurilliset ja rahalliset aarteet ulkomaille. Arkeologien katse kääntyi alueelle aivan 1900-luvun alussa, ja viimeiset retket pystyttiin tekemään 1930-luvulla ennen kuin Kiina sulki lopullisesti rajansa ulkomaalaispiruilta.
Teos ei kertoilevan ja polveilevan tyylinsä vuoksi ole mielestäni kovin hyvä tietokirja, mutta se on loistava tarina. Silkkitien kukoistusaikaan aavikkoa täplittivät hyvinvoivat keitaat, mutta kirjan tapahtumien aikoihin alue oli jo kuivunut vihamieliseksi erämaaksi. Seikkailijamielikuva arkeologista kaivautumassa faaraon haudan seinän läpi tai janoon nääntymässä sopii myös varhaisiin Keski-Aasian tutkijoihin. Aavikolla viimeinen keino suojautua kesän helteeltä oli kaivautua päiväksi hiekkaan — ja talvella jatkuvana ongelmana oli mustekynien jäätyminen. Työmiehiä ja uskollisia kumppaneita jäi matkan varrelle, elinolot olivat usein surkeat tai peräti vastenmieliset, mutta yksinkertaisilta paikallisilta pilkkahintaan lunastettu kärrykuormallinen käsikirjoituksia lämmitti mieltä.
Hopkirk seuraa Keski-Aasian kulttuuriaarteiden vaiheita kirjansa kirjoittamisajankohtaan saakka, vuoteen 1980, jolloin rautaesirippu vielä halkoi Eurooppaa. Jäi kiinnostamaan, mitä esineistölle kuuluu tänään.