Osta kirja itsellesi
(Kirjavinkit.fi saa komission linkkien kautta tekemistäsi ostoksista.)
Voiko kirja olla jännittävä jos lopputuloksen tietää jo etukäteen? Kahden nuoren ja kauniin idealistin myyräntyö natsivaltakuntaa vastaan tuntuu heti alusta alkaen tuhoon tuomitulta, mutta mitä mahdottomammalta tehtävä tuntuu, sitä kipeämmin lukija haluaa heidän onnistuvan ponnisteluissaan. Jännitystä ei lainkaan vähennä se seikka, että asianomaisten kohtalo on sinetöity jo melkein 80 vuotta sitten.
Tosin ehkäpä Harro Schulze-Boysenin kutsuminen idealistiksi antaa miehestä hieman väärän kuvan. Nuorena miehenä hän työskenteli lehtensä Der Gegnerin päätoimittajana. Lehti halusi luoda keskustelua yli puoluerajojen ja tuoda vastakkaisia mielipiteitä muodostavia ihmisiä yhteen. Toiveena oli luoda jopa oikea sosiaalinen liike, joka voisi tuoda jonkinlaisen ratkaisun Saksan tulehtuneeseen poliittiseen tilanteeseen. Tätä voi vielä kutsua idealismiksi, mutta se loppuu siihen päivään kun vuonna 1933 SS mustissa unvormuissaan raahaa hänet ja ystävänsä Henry Erlangerin kidutettavaksi. Harron äiti onnistuu tuolloin pelastamaan poikansa, mutta juutalaisen Erlangerin kohtalo on sinetöity.
Tästä hetkestä alkaen Harro ymmärtää, minkälaisen vihollisen kanssa hän on tekemisissä ja siitä alkaa valmistautuminen ja myöhemmin soluttautuminen sellaiseen asemaan, missä hän pystyy tekemään järjestelmälle todellista vahinkoa sisältä päin. Rikolliskumppanikseen ja vaimokseen hän saa aristokraattiperheen osuvasti nimetyn tyttären Libertasin, jonka kontaktien avulla Harro saa apua jopa itse Hermann Göringiltä – toki asianosaisen sitä itse ymmärtämättä.
Harron ympärille kertyy lopulta yksittäisten ystävien yhteyksien pohjalta vastarintaryhmä, joka puolestaan on yhteydessä toisiin vastaavanlaisiin ryhmittymiin. Yhteensä seitsemästä berliiniläisestä vastarintaryhmästä muodostuu epämääräinen verkko, kuin rihmasto, jota ei määrätä ylhäältä käsin, jolle ei ole laadittu mitään määräyksiä tai sovittu sääntöjä, eikä sillä ole mitään hierarkiaa. Ryhmän jäsenet tulevat yhteiskunnan kaikilta tasoilta ja melkein puolet heistä on naisia, kyseessä on siinäkin mielessä aikamoinen harvinaisuus.
Ryhmä on myös toiminnaltaan monipuoleinen. He levittävät lentolehtisiä, auttavat juutalaisia, julkaisevat salaa pakkotyöläisile suunattua aikakausilehteä ja ennen kaikkea lähettävät tiedustelutietoa Neuvostoliittoon. Harro informoi Kremliin Saksan aikomuksista hyökätä Neuvostoliittoon, mutta kuten tunnettua, Stalin viittaa tiedustelutietoihin kintaalla ja jopa kirjoittaa asiakirjan raporttiin huomautuksen “Lähettäkää se informanttinne sieltä Saksan ilmavoimien esikunnasta huoraäitinsä helmoihin”.
Tästä huolimatta ryhmittymää ei myöskään leimaa mikään yhteinen ideologia, ei edes kommunismi, vaikka gestapo ja myöhäisempi neuvostopropaganda haluaa niin kuvitellakin. Kyseessä on pikemminkin antifasistinen rintama, jota yhdistää boheemiuden, vapaan ajattelun ja monien kohdalla myös vapaan rakkauden ihanne.
Norman Ohler tuo kirjassaan ansiokkaasti esiin, minkälaista saksalaisten elämä tuolloin oikein oli. Miten nopeasti julkista mielipidettä muokattiin, ei vain juutalaisiin liittyen, mutta myös käsityksiin rotuhygieniasta ja naisten asemasta yhteiskunnassa. Useimmat omaksuivat uudet käsitykset nopeasti ja kyseenalaistamatta, ja sitä tärkeämpää on muistaa sellaisten ihmisten tarina jotka eivät tähän uuteen narratiiviin alistuneet. Itse Hitler halusi varmistaa, että tämä Punaisena orkesterina tunnettu vastarintaryhmä hävitettäisiin täysin historiankirjoista, että ei jäisi mitään todistetta siitä miten kolmas valtakunta ei suinkaan ollut niin yksimielinen kuin sen johtajat halusivat uskotella.
Siinä hän ei onnistunut, onneksi, sillä näiden ihmisten tarina todellakin ansaitsee tulla muistetuksi. Vastarinnan jäsenten päiväkirjoihin ja kirjeisiin, sekä muuhun arkistomateriaaliin perustuva aineisto antaa kirjalle hyvin intiimin luonteen, Harron ja Libertasin henkilökohtainen ääni nousee selkeästi esiin. Paitsi jännittävä, kirja on välillä myös uskomattoman turhauttavaa luettavaa. En paljasta tarkemmin sitä seikkaa, joka lopulta koitui Punaisen orkesterin tuhoksi, mutta kyseessä on neuvostotiedustelun moka ja se on räikeydessään niin käsittämätön, että vastaavaa on vaikea edes kuvitella. Myös vastarinnan jäsenten tietyt päätökset aiheuttavat pään pudistelua. Niin tyydyttävää luettavaa kuin kirja onkin, kirjan luettua jää väistämättä miettimään, miten asiat olisivat voineet mennä myös aivan toisella tavalla. Katkeransuloinen mutta ehdottomasti mielenkiintoinen lukukokemus.