Osta kirja itsellesi
(Kirjavinkit.fi saa komission linkkien kautta tekemistäsi ostoksista.)
Olen kuluneena vuonna usein joutunut toteamaan, miten suppeassa muodossa ja melko pienen sivumäärän kautta voidaan ilmaista valtavia asioita, ihmisen elämänkaaria, tunteiden hyökyjä ja menneisyyden salaisuuksien avaamista. Tähän joukkoon kuuluu ehdottomasti Sukella silmät auki -romaani.
Maria on saanut lopultakin valmiiksi pitkäaikaiseksi projektiksi muodostuneen kasvatustieteen väitöskirjansa ja vetäytyy nyt eräänlaiseen hytteksi kutsuttuun lomamökkiin Tanskan länsirannikolle alakouluikäisen tyttärensä Inkan kanssa. Mutta matkan tarkoitus ei ole loma: hänen isävainaansa vaimo Liisa on jättänyt Marialle ison nipun isän gradupapereita ja muita muistiinpanoja ja pyytänyt tätä kirjoittamaan niistä puhtaaksi elämäkerran.
Papereita selatessaan Maria joutuu väistämättä kohtaamaan menneisyyttään. Isä ja äiti joutuivat asumuseroon hänen ollessaan lapsi, ja tytön huolto jäi isälle. Miksi, sitä ei Maria ymmärrä; vasta lukioiässä hän pääsi asumaan äidin kanssa. Lisäksi isän muistiinpanoissa on outoja kohtia: miksi niissä puhutaan toisestakin lapsesta? Maria ei muista, vanhemmat ovat kuolleet, kukaan ei tiedä.
Jyllannissa hieman introvertti Maria tutustuu kahteen naiseen, etenkin hytten vuokraajaan Hanneen, joka lähestyy äitiä ja tytärtä vähän liiankin tungettelevasti, niin Mariasta ainakin tuntuu. Mutta kun romaanin tapahtumat loppua kohden tiivistyvät ja dramatisoituvat, saa Maria vastauksen moniin kysymyksiinsä.
Ihana, hieno kirja! Ei silti välttämättä mitään hyvän mielen lukemista, koska siinä käsitellyt asiat olivat vakavia ja mielen syvyyksiä luotaavia. Ne tunteet, joita Maria joutuu kohtaamaan, eivät ole aina ihan herttaisia. Isä on tarkkailuluokan opettaja samassa koulussa, jota Maria käy, ja isästä johtuva suunnaton häpeä on kuvattu todella tarkkanäköisesti. Isä ei oikein osaa huolehtia tyttärelleen kelvollisia vaatekertoja, mutta sitäkin enemmän hän osaa paasata omista teorioistaan koulumaailman suhteen.
“Kukaan ei ollut isän eläessä kiinnostunut hänen ajatuksistaan, eikä kukaan olisi kiinnostunut niistä tässä ajassa”, miettii Maria armottomasti, kun kirjoitusurakka tökkii. Tottakai lapsuudenmuistoissa on hyviäkin kohtia, mutta opettajaisän vallankäyttö ja ankaruus nousevat kirjassa mielestäni etusijalle. Isä kirjoittaa yksityisiin papereihinsa ylimielisiä kommentteja tyttärensä koulumenestyksestä, uhkaa tätä kurituksella ja kaiken lisäksi vielä vertaa muualla asuvaan äitiin:
”Hän on niin niskuroiva. Hän manipuloi minua itkullaan. Hänestä tulee samanlainen kuin Ellistä – kyy on kiepillä sydämessään. En voi katsella sitä enkä ymmärtää.”
Romaanin loppuratkaisu ei kovin paljon sitten lopulta yllättänyt, mutta eihän tämä mikään dekkari ollutkaan. Moni kysymys saa vastauksen. Maria joutuu kuitenkin kirjaimellisestikin kahlaamaan syvissä vesissä, ennen kuin asiat valkenevat hänelle.
Lähteenmäki on hyvin taitava kirjoittaja ja hänen tuotantonsa on perin runsas. On taas kerran häveten tunnustettava, etten ole tutustunut siihen aikaisemmin, mutta nyt kyllä haluaisin, niin taitava psykologisten yksityiskohtien kuvaaja hän on. Voi tätä runsautta, tätä lukemista odottavien hienojen kirjojen loputonta maailmaa!
