Cristina Banfi ja Cristina Peraboni: Suurten eläinten suuri kirja, Pienten eläinten pieni kirja

Osta kirja itsellesi

(Kirjavinkit.fi saa komission linkkien kautta tekemistäsi ostoksista.)

Oletko koskaan miettinyt mikä onkaan maailman suurin nisäkäs, mikä suurin matelija? Mikä eläinlaji taas pitää hallussaan lintujen, mikä kalojen kokoherruutta? Näihin ja moniin muihin kysymyksiin vastaa oivallisesti Suurten eläinten suuri kirja, joka kokoaa kansiensa väliin liki kaksikymmentä jollakin tapaa suurinta eläinkunnan edustajaa.

Jotta tieto ei jäisi yksipuoliseksi suuruuksien ihmettelemiseksi, on tähän kahden kirjan pakettiin ympätty toinenkin kirja, Pienten eläinten pieni kirja. Kuten arvata saattaa, luvassa on tietoja niistä planeettamme pienimmistä eläimistä.

Tämä kahden kirjan kokonaisuus miellytti monella tapaa. Ensinnäkin se sisältää paljon mielenkiintoista tietoa. Minulle tuli yllätyksenä esimerkiksi, että 2,5 grammaa painavan etruskipäästäisen on syötävä tunnin välein hengissä pysyäkseen tai että kovinkin kömpelön oloinen isosarvikuono on juoksijana huippuluokassa 50 kilometrin tuntinopeudellaan.

Tiedonantinsa lisäksi teos miellyttää myös silmää. Sen kuvitukset ovat kauniita, jokaisella aukeamalla esiintyvä kukka ilmentää osuvasti otusten kokoa. Kaksi kirjaa liittyvät hauskasti yhteen; isompi niistä on ikään kuin haukannut pienemmän suuhunsa.

Se kun vielä tiedetään, että lapset innostuvat erityisesti erilaisista ennätyksistä ja ihmeellisyyksistä, on tämä varmasti miellyttävä kokonaisuus.

Kaisa

Kaisa Sutela on kirjamaailmaan työelämässään eksynyt – ja uppoutunut – teologi. Hän rakastaa kirjoja ja on kirjallisuuden lajien suhteen melko kaikkiruokainen, mutta viihtyy silti parhaiten laatukirjallisuuden parissa. Myös lastenkirjat ovat lähellä sydäntä. Kaisa harrastaa ruoanlaittoa ja sitä myöten Tunnelmallisia makuja -blogin pitämistä. Kaisan haastattelu. Kaikki vinkit »

Tilaa Kirjavinkit sähköpostiisi

Haluatko saada edellisen viikon kirjavinkit suoraan sähköpostiisi joka maanantai? Tilaa uutiskirjeemme tästä ja liity listan 1 317 tilaajan joukkoon! Jos haluat tietoa uusista vinkeistä nopeammin, tilaa Telegram-kanavamme!

Tilaamalla uutiskirjeen hyväksyt, että lähetämme sinulle sähköpostia ja lisäämme sähköpostiosoitteesi osoiterekisteriimme. Voit peruuttaa tilauksesi koska tahansa. Kirjavinkit.fi:n rekisteriseloste.

Aikaisempia kirjavinkkejä

Ladataan lisää luettavaa...