Briitta Hepo-oja: Sydämiä seireeneille

Sydämiä seireeneille

Osta kirja itsellesi

(Kirjavinkit.fi saa komission linkkien kautta tekemistäsi ostoksista.)

Suomea lohikäärmeille -tarina jatkuu. Tim on kirouksessa menettänyt muistinsa ja autuaasti unohtanut Lynxin. Lynx tarvitsee noitaa kirouksen poistamiseksi ja lähtee laittomasti rajan taakse, missä voi olla mitä tahansa. Astridin kuolema on saattanut myös olla suuresti liioiteltu.

Sydämiä seireeneille avaa vaihtoehtoisen Suomen saloja ja uudet hahmot, kuten monen suosikiksi varmasti nouseva Fox, pääsevät enemmän esille. Juoni kulkee suoraviivaisesti ja jopa jännittävästi, mikä on harvinaisempaa fantasiakirjallisuudessa.

Vaihtoehtoinen Suomi on myös mielenkiintoinen ja tervetullut vaihtelu maailmanlopun jälkeisiin dystopioihin. En haluaisi kokea eriarvoista sääty-yhteiskuntaa, mutta lemmikkilohikäärme olisi aivan ihana, enkä vastusta noituuttakaan.

(Erityisesti uudet kotimaiset julkaisut on usein, ei aina, saatu kustantajalta arvostelukappaleina. Se, mistä kirja on saatu, ei vaikuta siihen, kehummeko vai emme.)

Paula

Paula on fanaattinen lukija ja yhtä aikaa on yleensä niin kaunoa kuin kaiken maailman tietokirjallisuuttakin luettavana. Paula etsii aina erikoisia lukukokemuksia, mutta silti joitakin lempikirjailijoitakin löytyy. Lukemisen lisäksi matkustelu ja kaikenmoiset käsityöt kuuluvat rakkaisiin harrastuksiin. Kaikki vinkit »

Tilaa Kirjavinkit sähköpostiisi

Haluatko saada edellisen viikon kirjavinkit suoraan sähköpostiisi joka maanantai? Tilaa uutiskirjeemme tästä ja liity listan 879 tilaajan joukkoon!

Tilaamalla uutiskirjeen hyväksyt, että lähetämme sinulle sähköpostia ja lisäämme sähköpostiosoitteesi osoiterekisteriimme. Voit peruuttaa tilauksesi koska tahansa. Kirjavinkit.fi:n rekisteriseloste.

Aikaisempia kirjavinkkejä

Ladataan lisää luettavaa...