Kai Ekholm: Tähtisilmä

Tähtisilmä

Osta kirja itsellesi

(Kirjavinkit.fi saa komission linkkien kautta tekemistäsi ostoksista.)

Kai Ekholmin ensimmäinen dekkari Niiden kirjojen mukaan teidät on tuomittava esitteli etsivätoimisto Kaljun ja Kiharan. Kaksikko pääsee taas hommiin poliisin avuksi, kun poliisipäällikkö Reinikka saa sydänkohtauksen ja lähestyvän lopun uhka siivittää miehen setvimään vanhoja, ratkeamatta jääneitä rikostapauksia.

Käsillä on tapaus vuodelta 1995: isoisä, isä, äiti ja kaksi lasta tekee itsemurhan hyppäämällä kuolemaan Suomenlinnassa Kustaanmiekan valleilla. Perhe ei tosin kuollut pudotukseen, vaan vanhempien kurkut oli viilletty auki ja isoisä oli kuristettu.

Tapaus jäi ratkaisematta ja päätyy nyt Kaljun ja Kiharan käsiin. Asiassa on mielenkiintoinen käänne: mielisairaalan suljetulla osastolla on potilas, joka on piirtänyt tapauksesta kuvan, jossa on kuvattu perhe tarkkaan, murhaajan näkökulmasta, niin että kuvassa on informaatiota, jota lehdissä ei koskaan kerrottu.

Jutun juuret ovat syvällä 1990-luvun lamassa ja siinä, miten häikäilemättömät pelurit tekivät voittoja säälimättömästi pienten perheyritysten kustannuksella. Pankkikriisiin liittyi raskaita henkilökohtaisia tragedioita. Tämä tapaus on yksi sellainen ja sillä on seurauksia vielä nykypäivänäkin.

Tähtisilmä on mielenkiintoinen, nopeasti etenevä dekkari, jossa tutkittavana on kiinnostava rikos ja tutkijat ovat eläviä, huolella muotoiltuja henkilöitä. Kalju ja Kihara ovat henkilöinä tavanomaisia romaanihenkilöitä kiehtovampia. Ekholm on onnistunut laatimaan jälleen kerran oikein mainion dekkarin.

Mikko

Kirjavinkkien päätoimittaja Mikko Saari lukee kirjoja laajasti, mutta enimmäkseen uusia naisten kirjoittamia kirjoja. Mikko pelaa monimutkaisia lautapelejä ja päätoimittaa Lautapeliopasta. Työkseen Mikko tietää WordPressistä kaiken, mitä tietää tarvitsee. Instagramissa Mikko on @mikko_lukee. Kaikki vinkit »

Tilaa Kirjavinkit sähköpostiisi

Haluatko saada edellisen viikon kirjavinkit suoraan sähköpostiisi joka maanantai? Tilaa uutiskirjeemme tästä ja liity listan 1 293 tilaajan joukkoon! Jos haluat tietoa uusista vinkeistä nopeammin, tilaa Telegram-kanavamme!

Tilaamalla uutiskirjeen hyväksyt, että lähetämme sinulle sähköpostia ja lisäämme sähköpostiosoitteesi osoiterekisteriimme. Voit peruuttaa tilauksesi koska tahansa. Kirjavinkit.fi:n rekisteriseloste.

Aikaisempia kirjavinkkejä

Ladataan lisää luettavaa...