Karl Ove Knausgård: Taisteluni : Viides kirja

Osta kirja itsellesi

(Kirjavinkit.fi saa komission linkkien kautta tekemistäsi ostoksista.)

Pohjois-Norjassa vietetyn opettajavuoden jälkeen 19-vuotias Karl Ove Knausgård hyväksytään Bergenin kirjoittaja-akatemiaan. Hänellä on tavoitteena saada pohjoisessa aloittamansa romaani valmiiksi opiskeluvuoden aikana ja elättää itsensä sen jälkeen kirjailijana. Kirjoittaja-akatemiassa hän kuitenkin joutuu huomaamaan, ettei hän ole vielä valmis, ei likimainkaan. Karl Ove on myös rakastunut, mutta kaikki menee pieleen: isoveli Yngve vetää maton Karl Oven jalkojen alta mitä ikävimmällä tavalla.

Myöhemmin aika Bergenissä tuntuu hidastuvan kuin Thomas Mannin Taikavuorella: vuodet kuluvat, mutta ponnisteluistaan huolimatta Karl Ove ei tunnu saavan aikaan mitään pysyvää. Kirjallinen turhautuminen johtaa ylilyönteihin, etenkin rankkaan ryyppäämiseen, ja kovin usein Karl Ove joutuu huomaamaan, että hänen sekoiluistaan kärsii hänen itsensä lisäksi myös moni hänen kaikkein läheisimmistään. Lopulta edessä on muutto pois – kuten Taisteluni-sarjaa tähän saakka lukeneet tietenkin jo tietävätkin.

Taisteluni. Viides kirja on sarjan parhaimmistoa tähän mennessä. Parin suoraviivaisemman nuoruuskronikan jälkeen nyt äänessä on aikuisuuteen totutteleva kirjailija. Lukijan mielenkiinto kiinnittyy Knausgårdin hurjaan joksikin tulemisen paloon, tai tarkemmin ottaen kirjailijaksi tulemisen paloon. Hän huomaa, ettei ole ihan nuori enää, ja nuoremmat kollegat vetävät molemmilta laidoilta täyttä vauhtia ohi. Viimeiset hetket romaanin synnylle alkavat olla käsillä. Tokihan lukija tietää, kuinka siinä lopulta on käyvä, mutta hurjat ovat esikoisteoksen synnytystuskat!

Tänne asti päässeitä ei kai erikseen kannata enää vinkata sarjan pariin, mutta käytän silti vielä tilaisuuteni todeta, että Knausgård on niin hyvä, ettei häntä kannata jättää hyllyyn homehtumaan.

close

Tilaa Kirjavinkit sähköpostiisi

Haluatko saada uudet kirjavinkit sähköpostiisi joka maanantai? Tilaa uutiskirjeemme tästä!

Tilaamalla uutiskirjeen hyväksyt, että lähetämme sinulle sähköpostia ja lisäämme sähköpostiosoitteesi osoiterekisteriimme. Voit peruuttaa tilauksesi koska tahansa. Kirjavinkit.fi:n rekisteriseloste.
(Erityisesti uudet kotimaiset julkaisut on usein, ei aina, saatu kustantajalta arvostelukappaleina. Se, mistä kirja on saatu, ei vaikuta siihen, kehummeko vai emme.)

Hannu

Lempääläinen opettaja Hannu Sinisalo tykkää jalkapallosta, kissoista ja lautapeleistä. Lukutottumuksiltaan Hannu on runsasruokainen klassikoista sarjakuviin ja dekkareista filosofiaan, mutta omimmillaan hän on viileän ironian ja älykkään huumorin parissa. Kaikki vinkit »

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.

Aikaisempia kirjavinkkejä

Ladataan lisää luettavaa...