Salla Simukka: Takatalvi

Osta kirja itsellesi

(Kirjavinkit.fi saa komission linkkien kautta tekemistäsi ostoksista.)

Takatalvi on Tapiosta ja Moonasta kertovan sarjan kolmas osa. Tapio käy vielä yläastetta, kun Moona on jo toista vuotta lukiossa, mutta ystävyys toimii silti vielä. Kummallakin on ongelmia ihmissuhteiden kanssa. Tapion äitien suhde on koetuksella ja kaveri on onnettomasti rakastunut. Moona ei tule enää toimeen yhtä hyvin ystäviensä kanssa ja lukiossakin on yksi kiinnostava poika, joka on kuitenkin varattu. Lisäksi Moonan äidinkielenopettajalla on oleellinen osa tarinassa.

Kirjan voi lukea, vaikka aikaisemmat osat olisivatkin jääneet lukematta. Menneisiin tapahtumiin viitataan kuitenkin sen verran, että kärryillä pysytään myös niiden suhteen. Tarina ei sinänsä ole kauhean ihmeellinen ja ihmissuhdeongelmat ovat aika perustavaraa nuortenkirjoissa.

Tämä kirja kannattaa kuitenkin lukea, kun ihan kaikki ei kuitenkaan ole sitä valtavirtaa: Tapiolla on kaksi äitiä, lisäksi Moonan opettaja on aika mielenkiintoinen ja tunteita herättävä hahmo. Lisäpisteitä kirjalle tulee Simukan tavasta kirjoittaa sujuvaa tekstiä. Myös muita hänen kirjojaan kannattaa kokeilla.

Veera

Olen kohta kolmikymppinen lukutoukka pääkaupunkiseudulta. Jännityskirjoja lukuunottamatta kelpaa melkein mikä tahansa kirjallisuus, mutta tänne vinkkaan eniten lasten- ja nuortenkirjoja. Kaikki vinkit »

Tilaa Kirjavinkit sähköpostiisi

Haluatko saada edellisen viikon kirjavinkit suoraan sähköpostiisi joka maanantai? Tilaa uutiskirjeemme tästä ja liity listan 1 285 tilaajan joukkoon! Jos haluat tietoa uusista vinkeistä nopeammin, tilaa Telegram-kanavamme!

Tilaamalla uutiskirjeen hyväksyt, että lähetämme sinulle sähköpostia ja lisäämme sähköpostiosoitteesi osoiterekisteriimme. Voit peruuttaa tilauksesi koska tahansa. Kirjavinkit.fi:n rekisteriseloste.

Aikaisempia kirjavinkkejä

Ladataan lisää luettavaa...