Eija Piekkari: Tappava talo

Osta kirja itsellesi

Osta e-kirjana

Elisa Kirja

Osta käytettynä

Lahden poliisissa toimiva rikosylikonstaapeli Krisse Elo on tutkimuksineen ehtinyt jo kirjasarjan yhdeksänteen osaan. Poliisilaitoksella on tapahtunut joitakin muutoksia, sillä Krissen monivuotinen työtoveri, jota kaikki kutsuivat Viiva-Liisaksi, on siirtynyt vartijaksi, ja hänen tilalleen on tullut reipasotteinen Anna-Stiina. Myös tutkintasihteeri Riikka jatkaa muutosten tiellä: entisestä isän ja äidin peräkamaritytöstä on tullut suht koht itsenäinen ja räväkkäkin: ulkonäkö vaihtuu tiheään tahtiin Penelope Cruz -tyylistä goottilookiin. Valitettavasti kuitenkin vuodet tynnyrissä ovat jättäneet jälkensä Riikkaan, joka ei aina osaa ihmissuhteissa pitää pintaansa ja erottaa rehellisiä miehiä onnenonkijoista.

Piekkarin kirjoille on ominaista esimerkiksi se, ettei hän suuremmin painu murhattavan henkilön pään sisään ja tee hänestä etukäteen kovinkaan tuttua lukijalle. Niin käy nytkin, ja kuristetun ja puukotetun Sonja Saaren persoonallisuudesta saadaan tietoja vasta vähitellen kirjan edetessä. Kiinnostavinta Sonjassa on kuitenkin alusta lähtien se, että hän on liittynyt johonkin oudohkoon uskonlahkoon tai ajatussuuntaan, jonka mukaan ihmisen pitää tunnustaa kaikki valheensa ja muut rikkomuksensa niille, joita kohtaan on rikkonut, ja vain sitä kautta voi saada rauhan ja onnen. Sonja piinaa sitten näillä tunnustusvaatimuksillaan ystäviään, mutta sekin loppuu lyhyeen, kun hänet löydetään surmattuna. Kun sitten vielä tapahtuu toinenkin nuorehkon naisen
murha, on poliiseilla pohtimista.

Krisse Elosta on aina miellyttävää lukea. Hän on tomera ja pystyvä, mutta samalla empaattinen ja ihmisiä ymmärtävä. Ehkäpä varsinkin tässä sarjan osassa mieshenkilöt jäävät auttamatta sivuun Krissen, Sonjan ja Sonjan ystävien tieltä; Krissen homoystävä Samppa kyllä huseeraa kovasti lastenhoito- ja ruoanlaittoapuna, mutta hänen henkilönsä ei ole oikein kehittynyt toivottavaan tapaan, liika höveliys melkein vain ärsyttää lukijaa. Oma lukunsa on sitten
epämiellyttävä Hikke, joka piirittää pahaa-aavistamatonta Riikkaa.

Tappava talo ei ehkä ole juonen kuljetukseltaan Kristiina Elo -sarjan parasta antia, mutta ei minulla ollut vaikeuksia sitä lukea. Paikallisväri on edelleen mukavasti läsnä, mikä onkin monille kotimaisille dekkareille ihastuttava lisä.

Tuija

Olen Tuija ja olen suhtautunut intohimoisesti kirjoihin ja lukemiseen jo yli 50 vuoden ajan. Myös työni on kirjojen parissa puurtamista, sillä toimin tietopalveluneuvojana Tampereen yliopiston kirjastossa. Luen mieluiten kaikkea laatukirjallisuutta dekkareita ja tyttökirjoja unohtamatta. Kaikki vinkit »

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *