Juha Mäntylä (toim.): Teinikalenteri

Osta kirja itsellesi

(Kirjavinkit.fi saa komission linkkien kautta tekemistäsi ostoksista.)

Nyt on käsissä Teinikalenteri vuodelta 2017. Oikeasti se aito ja alkuperäinen ilmestyi 1970-1980-luvuilla ja kyllä, minullakin oli sellainen, on vieläkin tallessa.

Tämä vuoden 2017 Teinikalenteri on kirja, novellikokoelma, jossa 12 kirjailijaa pääsee ääneen kukin omalla tarinallaan ja teinivuosien kuvallaan.

Teinikalenterin aloittaa Jukka Behm ja sen lopettaa Ricky Tähtisilmä. Siihen väliin mahtuu 10 muuta mielenkiintoista kirjoittajaa ja tarinaa. Sisällysluetteloa ei ole, mutta jokaisen kuukauden/tarinan kohdalla on tilaa vaikkapa omille muistiinpanoille.

Tarinat ovat nuorista, sillä onhan meistä jokainen ollut joskus nuori. Mennään siihen maailmaan ja siihen tilaan ja kerrotaan siitä juttu. Nämä Teinikalenterin tarinat ovat kaikki aivan erilaisia, mutta jokainen omalla tavallaan koskettava ja kaiken ikäisille sopiva. Vanhempi voi muistella omaa nuoruuttaan, nuorempi miettiä, onko mitään yhteistä. Kaiken kaikkiaan, tykkäsin kaikista ja onkin hienoa, että jokaisella on oma kirjoittaja, on se oma juttu ja oma tyyli.

Aiheina ovat muiden muassa isättömyys, erilaisuus, kiusaaminen, kilpailut, anteeksianto, kuolema ja urheilu.

Tarinoiden väleihin on laitettu ”info-boxeja” tyyliin ”Suomen kielen 10 yleisintä sanaa”.

Nämä tarinat ovat fiktiivisiä, mutta voisin kuvitella sellaisenkin Teinikalenterin, jossa tarinat olisivat tosia.

Kini

Olen Kini, kirjojen ja kirjailijoiden ystävä. Työskentelen Kouvolan pääkirjastossa kirjastovirkailijana ja tehtävänkuvaani kuuluu mm. kirjailijavierailujen järjestäminen. Olen aina lukenut paljon ja monipuolista kirjallisuutta. Olen kulttuurin suurkuluttaja. Kirjojen lisäksi ramppaan elokuvissa ja teatterissa. Sain Kirjailijaliiton Kirjailija kiittää -palkinnon vuonna 2021! Kaikki vinkit »

Tilaa Kirjavinkit sähköpostiisi

Haluatko saada edellisen viikon kirjavinkit suoraan sähköpostiisi joka maanantai? Tilaa uutiskirjeemme tästä ja liity listan 969 tilaajan joukkoon!

Tilaamalla uutiskirjeen hyväksyt, että lähetämme sinulle sähköpostia ja lisäämme sähköpostiosoitteesi osoiterekisteriimme. Voit peruuttaa tilauksesi koska tahansa. Kirjavinkit.fi:n rekisteriseloste.

Aikaisempia kirjavinkkejä

Ladataan lisää luettavaa...