Juha Inkinen ja Suonna Kononen: Toen perrään : journalisteja Pohjois-Karjalasta

Osta kirja itsellesi

Suorapuheisia ovat. Eivät paljon kainostele muistellessaan, eivät ainakaan toisia muistellessaan.

Nämäpä toimittajat Pohjois-Karjalasta kirjassa Toen perrään. Rohkeammin puhuvat ja sohaisevat kuin mitä lehtijutuissaan. Tietäen, etteivät ne kollegat suutu, eivätkä ole niin herkkänahkaisia kuin uutisten kohdehenkilöt päivälehdissä. Maakunnassa ilmestyy yhä kymmenkunta eri nimikkeistä lehteä Karjalan Heilistä Outokummun Seutuun.

Karjalaisen kulttuuritoimittaja/kansanlaulaja Suonna Kononen on yhdessä lehden valokuvaajan Juha Inkisen kanssa koonnut 20 railakkaasta lehdentekijästä railakkaan kirjan, tavallaan jatkona Ritva Väisäsen haastattelukirjaan Sanomalehtimiehiä, joka ilmestyi vuonna 1991. Sanomalehtimiehistä löytyy vahvoja lehtikonkareita, naisiakin: joukossa valtakunnallisista mainetta niitellyt ilomantsilainen Pogostan Hilkka, Hilkka Kuusela. Nyt naisia on enemmän.

Suorasanaisia ovat kaikki tyynni; ihan ihmetytti tarinoiden kiinnostavuus: häppeilemättä ihe asiaan! Karjalan Maan (nyt lakkautetun) päätoimittaja Reijo Erttolan tekohampaiden katoamisesta vessanpöntön viemäreihin, saman lehden toimittaja Turusen – sen Heikinpä Heikin – röhähtelyihin.

Kolmatta maakunnan sanomalehteä Viikko Pohjois-Karjalaa kirjassa edustavat Irmeli Teppo – sen Jaakonpa Jaakon – vaimo ja muiden muassa Kari Pikkarainen, joka päivitti lehtimaakunnan vahvan persoonan Pentti Miitrei Piiparisen tarinan lehdessään, kun tämä ehti siirtyä manan majoille ennen kirjan valmistumista.

Paikallislehtien edustajat ovat päässeet framille aika mukavasti; heti alkuun Juuan Vaarojen Sanomista aikoinaan kähmintää suvaitsematon ja siksi pois potkittu Vuokko Juurisoja muistelee menneitä ja fiatejaan ja Kotiseutu-uutisten Kaarina Kainulainen aina-myöhässäolo-matkoistaan ja edellisen työpaikan käpälöinneistä samoin lopputuloksin: ulos. Koti-Karjalan toimittajana työskennellyt Annukka Ilvonen antaa ääntä ja huutia silloisen lehtensä konservatiivisille menettelytavoille. Pois hänenkin piti mielipiteineen lähteä, päätti sitten pitkän uransa Puruvesi-lehdessä.

Karjalaisen lehtikuvaaja Ritva Melentjeva kertailee, miten ’Meetoo oli viikottainen, lähes päivittäinen ilmiö, eikä se jäänyt puheen tasolle. Oli niitä henkilöitä, eikä se jäänyt puheen tasolle. Oli niitä henkilöitä, jotka perjantaipullon myötä halusivat kovasti päästä tissejä puristelemaan’. Markku Pölönenkin käväisi lehden visuaalisen toimituksen taiteellisena johtajana: ”Siinähän se minun selän takana visualisoi”, tuumailee Melentjeva.

Miehiä ei näy poispotkitun, ihme kyllä, vaikka meno ja meininki näyttää toimituksissa olleen väliin villin huuruista. Ritva Väisänen veistelee:

”Mitä eroa on Torikadun ja Karjalaisen toimittajalla? Torikatu menee Jokelan ohi, Karjalaisen toimittaja ei. Näinhän ennen sanottiin. Jokela oli paikka, jossa juotiin kaljaa ja viinaa…”

Eipä silti. Lujasti koko lehtimiessakki silti töitä paiski ’hauskanpidon’ ohessa, työajoista piittaamatta.

Kirjailijat Tuula-Liina Varis ja Simo Hämäläinen lisäävät kirjassa lehtisoppaan syrjäläisinä, freelancereiksiko heitä virallisemmin kutsuttaneen, oman mausteensa.

Mielenkiintoista luettavaa riittää sivu sivun jälkeen. On tässä kerrassaan rattoisa pommi käsissä pyöriteltäväksi. Lukaiskaapa muutkin kuin pohjoiskarjalaiset – saman sorttista meininkiä se lie muissakin lehdissä aikanaan ollut kaikkine kosteine juhlineen ja ankarine työntekoineen. Armoa ei annettu, eikä sitä pyydetty. Eikä ainakaan otettu vastaan, vaikka tarjottu olisi, ei ainakaan Jouko Salmela, Karjalaisen Mustan listan pakinoitsija Savolainen, Reino Laakkoselta:

”Yhtenä aamuna olin 30 asteen pakkasessa tupakalla lastauslaiturilla ja Reino Laakkonen tuli töihin. ’Onko sulla avvaimet katteissa, mitä sinä täällä pihalla kärvistelet. Sanoin, että Karvisen Anni lopetti tupakanpolton toimituksessa, pakko polttaa täällä. Reino sanoi: ’Ne on tämän talon osakkeet Yrjöllä ja mulla. Annilla [työsuojeluvaltuutettu] ei oo yhtään. Saat polttaa tässä talossa missä huoneessa haluat. Tuu hakemaan, mulla on tuhkakuppejakkiin isot pinot.’ Pelkäsin enemmän Annia kuin Reinoa, joten en muuttanut toimintatapojani.”

hikkaj

SUOMEN ARVOSTELIJAIN LIITON eli SARVin JÄSEN ilman sarvia ja hampaita - myös lukiessa. Opettaja - ollut. Kieli kaikki kaikessa - suomen kieli. Ei Kilven voittanutta - Volterin eikä Eevankaan. Kotiblogipottu. Kaikki vinkit »

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.

Aikaisempia kirjavinkkejä

Ladataan lisää luettavaa...