Asta Piiroinen: Toukokuun auringon aikakirjat : Esseitä Argentiinasta

Toukokuun auringon aikakirjat

Osta kirja itsellesi

(Kirjavinkit.fi saa komission linkkien kautta tekemistäsi ostoksista.)

Mitä tulee mieleen Argentiinasta? Tango, Peronit, pampa, natsit, katoamiset, inflaatio… Siinähän sitä, ei siis kovin paljon. Onneksi on ihmisiä, jotka tietävät paremmin ja laittavat tietonsa kansien väliin. Asta Piiroinen on asunut pitkään Argentiinassa ja tuntee maan perinpohjaisesti. Toukokuun auringon aikakirjat on esseeteos, jonka noin 30 tekstiä luettuaan tietää Argentiinasta enemmän.

Kirja on nimenomaan esseeteos, eikä siis yhtenäinen tietokirja. Se ei pyri olemaan minkäänlainen kokonaisnäkemys Argentiinan historiasta, vaikka käykin läpi maan historiaa suurin piirtein alusta tähän päivään asti. Lukija oppii kyllä, miten Argentiina ”löytyi”, miksi sen väestö on nykyään lähes täysin eurooppalaistaustaista ja miten Argentiinan valtio sai alkunsa. Maan vaiheita käydään läpi; ne Peronit ja sotilasjuntat ja muut.

Pääpaino on sittenkin maan omaleimaisen kulttuurin esittelyllä. Tangosta, sen taustoista ja kehityskuluista ja tunnetuimmista esittäjistä on paljon asiaa, mutta myös kirjallisuudesta ja kirjailijoista. Tunnetuin argentiinalainen kirjailija Jorge Luis Borges on luonnollisesti löytänyt tiensä kirjan sivuille, useampaankin kertaan, mutta monesti vähän epätavallisissa asiayhteyksissä.

Tekstiä on paljon, melkein 400 sivua, ja kirjassa on jo esineenä tiettyä raskautta. Fyysinen olemus ei johda harhaan: kirja on todella tuhti paketti ja jos sen kertaheitolla lukee läpi, uupuu kyllä. Kannattaa siis säännöstellä, ettei iske väsymys. Aiheissa on tiettyä hajanaisuutta ja poukkoilua, mutta kirjoittajan intohimo Argentiinaa kohtaan välittyy ja tyyli on valittuun esseemuotoon sopiva.

Sisältö on hyvää, vaan lopullinen toteutus jättää hivenen toivomisen varaa. Kustannustoimitus on lipsunut; olen lukijana sillä tavalla pedantti, että toistuvat epäjohdonmukaisuudet tyylissä ja huolettomuudet oikeinkirjoituksessa pistivät silmään. Kirjassa on mukavasti kuvitusta, mutta siitä suurin osa on postimerkinkokoisia mustavalkokuvia, jotka olisin mieluusti nähnyt vähän suurempina.

Toukokuun auringon aikakirjat antaa hyviä aineksia ymmärtää Argentiinaa paremmin. On ilahduttavaa, että Suomesta löytyy tällainen Argentiinan asiantuntija, joka on osannut asiansa näin hyvin esittää.

Mikko

Kirjavinkkien päätoimittaja Mikko Saari lukee kirjoja laajasti, mutta enimmäkseen uusia naisten kirjoittamia kirjoja. Mikko pelaa monimutkaisia lautapelejä ja päätoimittaa Lautapeliopasta. Työkseen Mikko tietää WordPressistä kaiken, mitä tietää tarvitsee. Instagramissa Mikko on @mikko_lukee. Kaikki vinkit »

Tilaa Kirjavinkit sähköpostiisi

Haluatko saada edellisen viikon kirjavinkit suoraan sähköpostiisi joka maanantai? Tilaa uutiskirjeemme tästä ja liity listan 1 315 tilaajan joukkoon! Jos haluat tietoa uusista vinkeistä nopeammin, tilaa Telegram-kanavamme!

Tilaamalla uutiskirjeen hyväksyt, että lähetämme sinulle sähköpostia ja lisäämme sähköpostiosoitteesi osoiterekisteriimme. Voit peruuttaa tilauksesi koska tahansa. Kirjavinkit.fi:n rekisteriseloste.

Aikaisempia kirjavinkkejä

Ladataan lisää luettavaa...