Tuiki, tuiki tähtönen & Piippolan vaarilla oli talo

Osta kirja itsellesi

Nyt pääsevät kaikista pienimmät lukijat kuuntelemaan ja oppimaan lauluja, kun Tuiki, tuiki tähtönen ja Piippolan vaarilla oli talo -kirjakaksikko tutustuttaa heidät kahteen tuttuakin tutumpaan lastenlauluun.

Kirjat ovat yleisilmeeltään melko tavanomaisia yhden ääninapin kirjoja, jotka loistelevat värikkyydellään ja miellyttävät varmasti muutenkin pienen lapsen silmää – ja korvaa. Meillä ainakin näitä sulosäveliä on kuunneltu sangen aktiivisesti niin kaksi- kuin puolivuotiaankin lapsen toimesta, eikä kumpikaan tunnu kovin nopeasti kyllästyvän. Siitä, kuinka mielellään näitä itse kuuntelee, voivat aikuiset tosin olla montaa mieltä. No, jos paristot sattuvat yht’äkkiä loppumaan, jää jäljelle silti kiva kuvakirja.

Uskallan suositella, pienellä renkutusvaroituksella.

Kaisa

Kaisa Sutela on kirjakaupan hyllyjen väliin työelämässään eksynyt – ja uppoutunut – teologi. Kaisa rakastaa kirjojen tuoksua, uusien ja vanhojen, ja sitä hetkeä, jolloin saa asettaa uuden asukin kirjahyllyynsä. Kirjallisuuden lajien suhteen hän on lähes kaikkiruokainen, mutta viihtyy silti parhaiten laatukirjallisuuden parissa. Harrastaa lisäksi ruoanlaittoa ja omaa blogin jos toisenkin. Kaikki vinkit »

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.