Stuart Atkinson ja Brendan Kearney: Tutki tähtiä Milka-kissan kanssa

Osta kirja itsellesi

(Kirjavinkit.fi saa komission linkkien kautta tekemistäsi ostoksista.)

Tähtitaivaalta löytyy lapselle vaikka millä mitalla mielenkiintoista seurattavaa. Tutki tähtiä Milka-kissan kanssa aloittaa aivan alkeista: mitä tähdet ja planeetat ovat, miten meteori eroaa meteoriitista ja mistä revontulet oikein johtuvat. Erityisesti kirja esittelee tunnetuimmat tähtikuviot, niiden historian ja miten ne on helpointa bongata taivaalta. Luonnollisesti tähtitaivaan näkymät vaihtelevat vuodenajan mukaan, joten kirja esittelee jokaiselle vuodenajalle oman tähtitaivaansa.

Kirjan pimeässä hehkuvat tähtikuviot ovat hauska lisä kirjaan ja ehkä jonkinmoinen lohdutus, jos iltataivas sattuu näyttämään kovin pilviseltä. Helppolukuinen ja hauskasti kuvitettu kirja yllättää siinä mielessä, että se on oikeasti varsin käyttökelpoinen opas joka ei aliarvioi lukijaansa, vaikka onkin pienille lapsille tarkoitettu.

Ainoa mitä jäin kirjassa hieman miettimään, oli Milka-kissan suhde kirjan aiheeseen. Hahmo tuntui kirjan sisältöön nähden nimittäin aika irralliselta, eikä hahmoa myöskään erityisemmin esitellä kirjassa. Jäin miettimään onkohan kyseessä jostakin muusta kirjasarjasta tai mediasta tunnettu hahmo, johon en ole itse vain törmännyt aikaisemmin? Oli miten oli, lasta moiset mietteet tuskin häiritsevät. Tutki tähtiä Milka-kissan kanssa on joka tapauksessa kauniisti kuvitettu ja viihdyttävä kirja, siis oikein mainio tapa aloittaa hieno harrastus!

(Erityisesti uudet kotimaiset julkaisut on usein, ei aina, saatu kustantajalta arvostelukappaleina. Se, mistä kirja on saatu, ei vaikuta siihen, kehummeko vai emme.)

Titta Lindström

Titta Lindström on graafinen suunnittelija ja kuvittaja, joka käyttää vapaa-aikansa mieluusti kirjojen parissa. Sarjakuvat ovat sydäntä lähellä, mutta lukulistalle pääsee säännöllisesti myös tietokirjallisuus, erityisesti muistelmat ja elämäkerrat herättävät kiinnostusta. Kaikki vinkit »

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.

Tilaa Kirjavinkit sähköpostiisi

Haluatko saada edellisen viikon kirjavinkit suoraan sähköpostiisi joka maanantai? Tilaa uutiskirjeemme tästä ja liity listan 867 tilaajan joukkoon!

Tilaamalla uutiskirjeen hyväksyt, että lähetämme sinulle sähköpostia ja lisäämme sähköpostiosoitteesi osoiterekisteriimme. Voit peruuttaa tilauksesi koska tahansa. Kirjavinkit.fi:n rekisteriseloste.

Aikaisempia kirjavinkkejä

Ladataan lisää luettavaa...