Anna Kortelainen: Uusi Viipuri

Uusi Viipuri

Osta kirja itsellesi

(Kirjavinkit.fi saa komission linkkien kautta tekemistäsi ostoksista.)

Kirjailija ja taidehistorioitsija Anna Kortelainen on kirjoittanut lukuisia historiallisia ja taidehistoriallisia teoksia. Hän osaa kirjoittaa tutkimastaan ja taustoittamastaan kohteesta faktoihin perustuen kiinnostavasti ja lukijaystävällisesti. Näin myös kirjassa Uusi Viipuri, jolla on historiallisiin tosiasioihin perustuvat raamit, tapahtumat pohjautuvat tosiseikkoihin, poliitikot ja virkamiehet sekä yksityishenkilöt ammatteineen ja kotiosoitteineen ovat todellisia. Sepitettä sitä vastoin on, miten tarkkaan ottaen asiat tapahtuivat, mitä ihmiset ajattelivat ja miten keskustelua käytiin. Siis fakta- ja kaunokirja yksien kansien sisällä. Lähdeviitteet faktoille, joihin sepite perustuu, on merkitty marginaaliin. Lukijan ei tarvitse lähteä tarkistamaan tapahtuman todenperäisyyttä muualta, tarvitsee ainoastaan kurkata marginaaliin. Nerokasta!

Kortelainen totesi itse YLE:n Luomiskertomus-ohjelmassa, että hän tekee lukijalle pelisäännöt selviksi, kirjassa on totta toinen puoli, toinen leikkiä. Kortelainen kutsuu lukijoita leikkimään entä jos -historialla. Jokainen meistä pystyy kuvittelemaan vaihtoehtoisia tulevaisuuksia, jos jossakin tienhaarassa olisi jatkanutkin jotain toista polkua! Samoin on yhteisöjen ja kansojen elämässä, ja joskus kulkureitin valinta näyttää tapahtuneen lähes sattumanvaraisesti. Entä jos -historiaa kirjassa on uuden Viipurin rakennushankkeet, toteutunutta historiaa Viipurin tuhoutuminen ja jääminen rajan toiselle puolelle. 

Viipuri oli Suomen toiseksi suurin kaupunki, jossa asui lähes 80 000 asukasta. Viipurilaiset olivat tottuneet elämään ison valtion naapurina. 

Vihollinen on ihan vieressä… Raja kasvattaa… Täällä on aina valvottu koko Suomen edestä, vuosisatoja seisty asennossa yötä päivää. Koko Suomi voi luottaa tähän lukkoon, joka pitää!”

Tilanne muuttui muutamassa viikossa 1940, Viipuri murskaantui talvisodan pommituksissa, vain joitakin kivitaloja säästyi vaurioilta. Kaupunki piti saada tyhjennettyä asukkaista. Ei saanut synnyttää paniikkia, evakuoinnin piti tapahtua nopeasti ja kivuttomasti.  Kaupunginhallitus kaupunginjohtaja Arno Tuurnan johdolla patisti väen liikkeelle, mukaan sai ottaa vain käsimatkatavaran. Loput toivotut tavarat luvattiin lähettää myöhemmin evakuointipaikkakunnille. Lähtijöiden piti luetteloida tavarat lomakkeeseen ja luovuttaa se ja kodin avaimet viranomaisille. 

Yksityisten henkilöiden kirjoittamat tavaraluettelot ovat todella koskettavaa luettavaa! Ihmiset luottivat viranomaisiin, kirjoittivat luettelot ja uskoivat saavansa tavarat. Eivät saaneet. Kaupungin vallanneen puna-armeijan päällystön mielestä asukkaat oli vedetty pois väkivaltaisesti ja kiireesti. Päällystön mielipide perustui siihen, että ”asuntoihin jäi paljon perhevalokuvia sekä välttämättömyystarvikkeita.” 

Evakkoon lähteneet kirjoittivat: ”jos saa pyytää… jos saa vaivata… nöyrin kiitos vaivannäöstä.”

”Vielä pyytäisin jos se olisi mahdollista lähettää keittiössä olevat vehnäjauhot joita on noin kaksi puolta säkillistä ja ne voisi laittaa yhteen pussiin…”

”Puuliiterissä on melkein uusi miesten pyörä, pyydän lähettämään sen jos ei sitä takavarikoida armeijan käyttöön. Radion saa ottaa armeijalle, jos katsotten sen kelvolliseksi vaikka korsussa kuunneltavaksi. Piirongin alalaatikossa olisi herätyskello ja kenkälaatikossa valokuvia. Jos paino sallii, niin laittaisitteko ne myöskin. Pyydän kiittää sydämellisesti vaivastanne.”

Uusi Viipuri oli suunnitelma uudesta, talvisodassa menetettyjen kaupunkien Viipurin, Käkisalmen ja Sortavalan asukkaille rakennettavasta kaupungista. Maaseutujen siirtolaisväestö pystyttiin sijoittamaan eri puolille Suomea. Kaupunkilaisille ei sopivaa tilaa löytynyt. Syntyi idea kaupungista, Uudesta Viipurista. Idean isä ja hankkeen primus motor oli Urho Kekkonen, meidän tuleva pitkäaikainen presidenttimme. Kaupunkiympäristön ajateltiin parhaiten korvaavan viipurilaisten kokemaa menetystä ja kärsimystä ja auttavan heitä kotoutumaan. Hankkeella oli hyvä tarkoitus, oli sillä myös valtapelinsä. Kekkosen valtapyrkimyksistä ja pelaamisen taidosta aistin viitteitä jo Uusi Viipuri -projektin alun kuvauksista. Tai ehkä Kekkosen myöhempi toiminta väritti silmälasini ja tulkitsin tekstin niiden kautta puolueellisesti.  

Valtaa ja oman nimen jättämistä historian kirjoihin halusivat muutkin projektiin osallistuneet. Suunnittelua varten perustettiin komitea. Kokouksessa pääministeri Jukka Rangnell sanoo kirjassa näin: ”Hyvät herrat ministerit. Olemme menettäneet maamme toiseksi tärkeimmän kaupungin, mutta meillä on tilaisuus rakentaa se uudelleen strategisesti turvallisempaan paikkaan, kävi tulevina kuukausina ja vuosina miten tahansa… Uusi kaupunki olisi tämän valtioneuvoston lahja tulevaisuuden Suomelle, suurelle itsevarmalle Suomelle. Se olisi meidän muistomerkkimme.” 

Uusi Viipuri päätettiin sijoittaa Pohjanmaalle, tarkemmin määriteltyä paikkaa vielä etsittiin.  Anna Kortelainen kertoo, että hän katseli karttakirjaa ja löysi oikein sopivan paikan: Pyhäjoen Hanhikivi. Sinne hän kuvitteellisen Viipurin sijoitti. 

Uudelle Viipurille löydettiin suunnittelijaksi Alvar Aalto ja rahaakin Amerikasta. Kirjassa on piirroksia Alvar Aallon piirtämästä asemakaavasta ja rakennuksista, ne näyttävät äkkiseltään katsottuna oikealta Aallolta. Todellisuudessa ne ovat Ville Tietäväisen piirtämiä. 

Entä jos -historiaa: Mitä jos Viipuri, Suomen toiseksi suurin kaupunki olisikin sijoitettu Pohjanmaalle? Puheliaat karjalaiset keskelle ei-niin puheliaita pohjalaisia? Mitä se olisi vaikuttanut itä- ja länsiheimojakoon? Olisiko sillä ollut jotain merkitystä jatkosotaan? 

Mutta: Uutta Viipuria ei rakennettu, sen sijaan syttyi jatkosota.  

Hänelle, joka haluaa lukea lähihistoriastamme fakta-fiktiohybridin, josta saa uutta tietoa ja joka on kirjoitettu kiinnostavasti, sujuvalla ja ilmeikkäällä kielellä, suosittelen lämpimästi Uutta Viipuria

Tilaa Kirjavinkit sähköpostiisi

Haluatko saada edellisen viikon kirjavinkit suoraan sähköpostiisi joka maanantai? Tilaa uutiskirjeemme tästä ja liity listan 1 285 tilaajan joukkoon! Jos haluat tietoa uusista vinkeistä nopeammin, tilaa Telegram-kanavamme!

Tilaamalla uutiskirjeen hyväksyt, että lähetämme sinulle sähköpostia ja lisäämme sähköpostiosoitteesi osoiterekisteriimme. Voit peruuttaa tilauksesi koska tahansa. Kirjavinkit.fi:n rekisteriseloste.

Aikaisempia kirjavinkkejä

Ladataan lisää luettavaa...