Pierre Christin: Tuhannen planeetan valtakunta

Tuhannen planeetan valtakunta

Osta kirja itsellesi

(Kirjavinkit.fi saa komission linkkien kautta tekemistäsi ostoksista.)

Luc Bessonin tulevan elokuvan kunniaksi Jalava on julkaissut uuden painoksen Tuhannen planeetan valtakunnasta. Kyseessä on klassinen seikkailusarjakuva, joka julkaistiin ensimmäisen kerran vuonna 1971. Sarja on itse asiassa niin ikoninen, että se luultavasti on vaikuttanut useisiin genren merkkiteoksiin, kuten Tähtien sotaan.

Tuhannen planeetan valtakunta alkaa kun kaksi Maasta lähtöisin olevaa avaruusagenttia, Valerian ja Laureline suorittavat ensimmäisen hypyn tiedostavan vieraan lajin luo. Tämä kohtaaminen tapahtuu Syrten kaupungissa, joka on kuuluisa basaaristaan. Kaikki kohdepaikassa ei kuitenkaan ole hyvin, sillä kaupunki on raunioitumassa. Kaupungin ylhäisö juhlii ylellisyydessä, mutta muuten maailma ei ole matkalla tulevaisuuteen vaan taannehtimassa kohti menneisyyttä. Suurin syy tähän voivat olla rautanaamioiset tietäjät, jotka ohjailevat yhteiskuntaa. Valerian ja Laureline joutuvat väistämättä selvittämään maailman tilaa päästäkseen takaisin kotiinsa.

Suuri osa Valerianin sivurakenteesta on yksinkertaista ja mukaansatempaavaa. Esimerkiksi pakomatkat ovat monesti toteutettu niin, että sivun aluksi esitetään ongelma, keskellä päähenkilöiden reaktiot ja lopussa ratkaisu. Ja sama toistuu uudella uhalla seuraavalla sivulla. Rakenne on omiaan pitämään lukijat mukana tunnelmassa ja ovat hyvää vastapainoa sarjakuvan hitaammille kohdille.

Visuaalisesti Tuhannen planeetan valtakunta on häikäisevä kokonaisuus. Kirkkaat värit, monenmuotoiset alienit ja mielenkiintoiset paikat jäävät väistämättä lukijan mieleen. Eurooppalainen sarjakuvailmaisu antaa paljon tilaa tunnelmien maalailuun ja Valerian käyttää tilan hyvin.

Klassikkotieteiskirjallisuus ei läheskään aina säily kovin hyvin. Valerianin kohdalla moista pelkoa kulumisesta ei ole. Sarjakuva on edelleen sama vetovoimainen teos, kun silloin kun luin sen ensimmäisen kerran 1990-luvulla. Se johtuu ehkä siitä, että sarjan fantastiset elementit ovat ajattomia. Yhtä kaikki, sarja on pakollista lukumateriaalia eurooppalaisista sarjakuvista pitäville.

Tilaa Kirjavinkit sähköpostiisi

Haluatko saada edellisen viikon kirjavinkit suoraan sähköpostiisi joka maanantai? Tilaa uutiskirjeemme tästä ja liity listan 1 294 tilaajan joukkoon! Jos haluat tietoa uusista vinkeistä nopeammin, tilaa Telegram-kanavamme!

Tilaamalla uutiskirjeen hyväksyt, että lähetämme sinulle sähköpostia ja lisäämme sähköpostiosoitteesi osoiterekisteriimme. Voit peruuttaa tilauksesi koska tahansa. Kirjavinkit.fi:n rekisteriseloste.

Aikaisempia kirjavinkkejä

Ladataan lisää luettavaa...