Anne Muhonen: Varataivas

Osta kirja itsellesi

(Kirjavinkit.fi saa komission linkkien kautta tekemistäsi ostoksista.)

Sarjakuva on taiteenlajina kahden kauppa: siinä yhdistyy teksti ja kuva. Parhaissa molemmat ovat kohdallaan, mutta hyvään riittää sekin, että toinen osuu kohdalleen, jos toinen ei ole aivan hukassa. Makuja on monia, mutta minulle teksti on tärkeämpi ja hyvän tekstin vuoksi voi antaa anteeksi tylsän kuvituksen.

Näin myös Varataivaan kohdalla. Anne Muhosen piirrostyyli ei istu minun makuuni, pidän väritystapaa vähän tuhruisen näköisenä, eivätkä henkilöhahmot miellytä silmää.

Teksti pelastaa kuitenkin tämän albumin täysin. Tytön ja varjon vuoropuhelu on hauskaa, oivaltavaa ja kiinnostavaa ja kertomus sairaalassa olevasta vanhasta miehestä, jonka seurana tyttö istuu kun ei muitakaan ole, on koskettava. Hyvän tarinan ansiosta Varataivas on mukava lukukokemus, jota voi suositella — ehkä kuvituskin osuu jonkun muun makuun paremmin.

Mikko

Kirjavinkkien päätoimittaja Mikko Saari lukee kirjoja laajasti, mutta enimmäkseen uusia naisten kirjoittamia kirjoja. Mikko pelaa monimutkaisia lautapelejä ja päätoimittaa Lautapeliopasta. Työkseen Mikko tietää WordPressistä kaiken, mitä tietää tarvitsee. Instagramissa Mikko on @mikko_lukee. Kaikki vinkit »

Tilaa Kirjavinkit sähköpostiisi

Haluatko saada edellisen viikon kirjavinkit suoraan sähköpostiisi joka maanantai? Tilaa uutiskirjeemme tästä ja liity listan 1 285 tilaajan joukkoon! Jos haluat tietoa uusista vinkeistä nopeammin, tilaa Telegram-kanavamme!

Tilaamalla uutiskirjeen hyväksyt, että lähetämme sinulle sähköpostia ja lisäämme sähköpostiosoitteesi osoiterekisteriimme. Voit peruuttaa tilauksesi koska tahansa. Kirjavinkit.fi:n rekisteriseloste.

Aikaisempia kirjavinkkejä

Ladataan lisää luettavaa...