Tapani Bagge: Vihreän linnun arvoitus

Vihreän linnun arvoitus

Osta kirja itsellesi

(Kirjavinkit.fi saa komission linkkien kautta tekemistäsi ostoksista.)

Vihreän linnun arvoitus on Angry Birds -peliin pohjautuva kuvakirja, jossa pääosassa ovat pelistä tutut linnut ja possut. Saarelta löytyy vihreä sulka, jonka on pakko olla peräisin tuntemattomalta linnulta. Kun possut ovat munien perässä, yksi porukasta naamioituu vihreäksi linnuksi ja soluttautuu lintuporukkaan.

Etukäteen ehdin miettiä hetkisen, toimiiko peli kirjana, mutta näkyy toimivan aivan riittävän hyvin. Tarina riittää pitämään kiinnostuksen yllä kirjan alusta loppuun ja kuvitus on samaa henkeä kuin pelissä itsessään. Parhaiten tämä sopii päiväkoti-ikäisille Angry Birds -faneille, mutta luultavasti tästä saattavat innostua myös isommat.

On hyvä asia, että kaikkien turhempien oheistuotteiden joukossa on myös kirjoja. Ehkä ne saavat pelaamisen ystävät tarttumaan myös lukemiseen, lapset kun tuntuvat käyttävän tekniikkaa muutenkin jo ihan riittävästi.

Veera

Olen kohta kolmikymppinen lukutoukka pääkaupunkiseudulta. Jännityskirjoja lukuunottamatta kelpaa melkein mikä tahansa kirjallisuus, mutta tänne vinkkaan eniten lasten- ja nuortenkirjoja. Kaikki vinkit »

Tilaa Kirjavinkit sähköpostiisi

Haluatko saada edellisen viikon kirjavinkit suoraan sähköpostiisi joka maanantai? Tilaa uutiskirjeemme tästä ja liity listan 1 294 tilaajan joukkoon! Jos haluat tietoa uusista vinkeistä nopeammin, tilaa Telegram-kanavamme!

Tilaamalla uutiskirjeen hyväksyt, että lähetämme sinulle sähköpostia ja lisäämme sähköpostiosoitteesi osoiterekisteriimme. Voit peruuttaa tilauksesi koska tahansa. Kirjavinkit.fi:n rekisteriseloste.

Aikaisempia kirjavinkkejä

Ladataan lisää luettavaa...