Lavie Tidhar: The Violent Century

Osta kirja itsellesi

Alan Mooren Watchmeniä pidetään kai yleisesti hienoimpana tulkintana supersankareista. Minun kirjoissani Lavie Tidharin The Violent Century keulii kuitenkin Mooren mestariteoksen ohi, mitä supersankariaiheen uustulkintoihin tulee.

The Violent Centuryn maailma on omamme, mutta yhdellä muutoksella. Saksalainen tiedemies, tohtori Vomacht, sai ennen sotia aikaan muutoksen maailmassa. Vomachtin aalto löi läpi maailman ja muutti joitain ihmisistä, antaen heille ihmeellisiä voimia. Kirja kertoo näistä supersankareista väkivaltaisen vuosisadan pyörteissä.

Kirjan nykyhetkessä brittiläinen supersankari Fogg elää hiljaista, huomaamatonta elämää, kunnes vanha työtoveri Oblivion tulee noutamaan häntä. Fogg joutuu kuultavaksi ja täydentämään vanhoja raporttejaan – avainsana Sommertag saa vastahakoisen vanhan sotilaan palaamaan esimiehensä kuultavaksi.

Fogg joutuu selittelemään vanhoja tapahtumia, ja näin lukijakin pääsee kokemaan, mitä toisessa maailmansodassa ja sen jälkeen tapahtui, ja nähdäänpä myös sotaa edeltäviä käänteitä, kun Foggin supervoimat selvisivät ja hänestä tehtiin brittiläinen supersankari.

Supersankareita on toki muillakin. Amerikkalaisten rehvakkaat naamioasuihin pukeutuneet supersankarit, neuvostoliittolaiset työn supersankarit, brittien harmaat ja salamyhkäiset sankarit, natsien pelottavat susikommandot…

Tidharin supersankarien maailma on mielenkiintoinen. The Violent Century on mielenkiintoinen näkemys 1900-lukuun omalaatuisesta vinkkelistä. Osama ja tämä kirja ovat kyllä nopeasti nostaneet Tidharin tämän hetken mielenkiintoisimpien kirjailijoiden listalle. Kukakohan oivaltaisi suomentaa tämänkin kirjan?

Mikko

Kirjavinkkien päätoimittaja Mikko Saari pitää World Fantasy Award -voittajista ja suurten ideoiden scifistä. Mikko pelaa fanaattisella innolla monimutkaisia lautapelejä ja päätoimittaa Lautapeliopasta. Työkseen Mikko tietää WordPressistä kaiken, mitä tietää tarvitsee. Kaikki vinkit »

Kommentti

  1. Kiitos vinkistä, tämä oli mennyt aivan ohi tutkasta!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.