Timo J. Tuikka: Vitutuksen voima : Suomalaisen katkeruuden historia

Vitutuksen voima

Osta kirja itsellesi

(Kirjavinkit.fi saa komission linkkien kautta tekemistäsi ostoksista.)

Noni, nyt oli käsissäni aivan huikea katsaus historiaan. Nimenomaan asioihin ja tapahtumiin, missä on vituttanut ja raskaasti ja mitä siitä on seurannut. Voisin ihan äkkiä kuvitella, jopa olettaa, kuinka moni kavahtaa, kun puhutaan vitutuksesta, ettei voisi tarttua kirjaan ollenkaan. Silti tiedän, että on porukkaa, jotka juuri sen takia kiinnostuvat kirjasta. Minä taas kehotan kaikkia kohtaamaan tämän kirjan, ihan ilman ennakkoluuloja, koska se yllättää.

Olin jo aikaisemmin tutustunut Timo J. Tuikan kirjaan Kekkosen salaiset päiväkirjat ja ollut vakuuttunut siitä, että historiaa voi kertoa huumorin keinoin, joten oli ihan pakko tutustua tähän sen jälkeiseen kirjaan.

Kirjan nimi on Vitutuksen voima eli mitä kaikkea sen avulla voikaan saada aikaiseksi. Kun oikein raskaasti vituttaa, niin mitä se poikii? Millainen energian lähde se voikaan olla? Hyvä, omalla kohdalla se voi olla, että tulee oikein kunnolla siivottua, että saa sen purettua, mutta mitä se on vaikka taiteilijan, kirjailijan tai urheilijan kohdalla?

Lisäksi se, että vitutus voi olla hetkittäistä, mutta jos se muuttuu pitkäaikaiseksi, niin sittenkö se on jo sitä katkeruutta? Voin ajatella, että välillä vituttaa, mutta en kuitenkaan katkeroidu. Vaan miten pitkäaikaisesta vitutuksesta eli katkeruudesta onkin sitten syntynyt yhtä sun toista. Siis miten tämä kirja herättää ajattelemaan, miten me toimimme? Pelkästään jo se, että joku saa jotain, herättää sen katkeruuden, että minä en saanut.

Tuikka marssittaa meille melkoisen kavalkaadin eri alojen ihmisiä, jotka ovat menestyneet sen takia, että on jokin asia, mikä vituttaa, on ihan pakko näyttää. Historian tuntijana hän osaa tarjoilla setin niin, että siihen uskoo. Huumori on aina tervetullut höyste.

” Rintamalla miehiä pelotti, nälätti, panetti, tylsistytti, ryypätytti – ja vitutti.”

Niin, että ketäpä ei joskus vituttaisi, kyllä – juuri tällä sanalla, sillä se on vain sana, mikä ilmaisee aika lailla suomalaisia tuntoja. Herkempiä sitten vaan ehkä vähän harmittaa.

Kaiken kaikkiaan ihan loistava lukupaketti ihan kenelle vaan, koska yhtymäkohtia löytyy.

Kini

Olen Kini, kirjojen ja kirjailijoiden ystävä. Työskentelen Kouvolan pääkirjastossa kirjastovirkailijana ja tehtävänkuvaani kuuluu mm. kirjailijavierailujen järjestäminen. Olen aina lukenut paljon ja monipuolista kirjallisuutta. Olen kulttuurin suurkuluttaja. Kirjojen lisäksi ramppaan elokuvissa ja teatterissa. Sain Kirjailijaliiton Kirjailija kiittää -palkinnon vuonna 2021! Kaikki vinkit »

Tilaa Kirjavinkit sähköpostiisi

Haluatko saada edellisen viikon kirjavinkit suoraan sähköpostiisi joka maanantai? Tilaa uutiskirjeemme tästä ja liity listan 1 294 tilaajan joukkoon! Jos haluat tietoa uusista vinkeistä nopeammin, tilaa Telegram-kanavamme!

Tilaamalla uutiskirjeen hyväksyt, että lähetämme sinulle sähköpostia ja lisäämme sähköpostiosoitteesi osoiterekisteriimme. Voit peruuttaa tilauksesi koska tahansa. Kirjavinkit.fi:n rekisteriseloste.

Aikaisempia kirjavinkkejä

Ladataan lisää luettavaa...