Markku Saiha: Vuoden luontokuvat 2012 : Suomen luonnon vuodenkierto

Osta kirja itsellesi

Osta e-kirjana

Elisa Kirja

Osta käytettynä

Vuodesta 1981 järjestetty Vuoden luontokuva -kilpailu on Pohjoismaiden suurin luontokuvakatselmus. Vuoden 2012 kilpailuun tuli yli 10 000 valokuvaa, joista esiraati karsi jatkoon hieman alle kymmenen prosenttia. Varsinainen tuomaristo valitsi sitten näistä kuvista voittajat kahdeksalle sarjalle. Koko kilpailun voittajaksi nousi Antti Harkon Luonnon kristallia.

Tähän kirjaan on kerätty sarjojen voittajat ja kunniamaininnan arvoiset kuvat. Lisäksi kirja on muuten kuvitettu kilpailuun osallistuneilla kuvilla.

Kirjassa on muutakin kuin voittajakuvia. Kuvien esittelyn jälkeen on katsaus kilpailuvuoden säähän ja vuodenkiertoon ja kirjoituksia muun muassa pueroista, sääilmiöistä, Suomen linnuston kehityksestä ja maakuntakukista.

Luonnon ja luontokuvien ystäville Vuoden luontokuvat 2012 on erinomainen hankinta. Kirja sopii mainiosti lahjaksi kelle tahansa luonnonystävälle, sen verran erinomaista työtä vuoden parhaat luontokuvat ovat jälleen kerran.

Mikko

Kirjavinkkien päätoimittaja Mikko Saari pitää World Fantasy Award -voittajista ja suurten ideoiden scifistä. Mikko pelaa fanaattisella innolla monimutkaisia lautapelejä ja päätoimittaa Lautapeliopasta. Työkseen Mikko tietää WordPressistä kaiken, mitä tietää tarvitsee. Kaikki vinkit »

5 kommenttia

  1. luontokuvien lumomaailmaan uppoutuu pitkiksi ajoiksi,upeaa!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *