Osta kirja itsellesi
(Kirjavinkit.fi saa komission linkkien kautta tekemistäsi ostoksista.)
Hannamari Ruohosen Yksinäisen merenneidon alussa kohdataan vedessä uiskenteleva merenneito. Hänellä on hirveän tylsää: vedessä on vain simpukoita ja kaloja, joista ei ole merenneidon seuraksi. “Haluaisin nähdä muutakin kuin vettä!”
Eipä muuta kuin tuumasta toimeen! Merenneito loikkaa vedestä, lentää komeassa kaaressa ja laskeutuu suoraan rannan autotielle. Valitettavasti auto ajaa tiellä kovaa vauhtia kohti merenneitoa. Ilman jalkoja ei voi juosta karkuun, joten merenneito pistää silmänsä kiinni ja kiljuu kauhusta.
Tässä kohtaa herkempien lukijoidenkin kannattaa pistää silmät kiinni, sillä se, mitä seuraavalla aukeamalla nähdään, ei ole kaunista. Merenneito menee nimittäin keskeltä kahtia ja menettää kauniin pyrstönsä. Kuvakirjoja lukiessa tulee aina silloin tällöin vastaan ”mitä ihmettä”-tunteita herättäviä kuvia, ja Yksinäisen merenneidon keskeltä kahti mennyt, verta vuotava merenneito on kyllä hämmentävin näky sitten Linda Bondestamin Hopi Hopin ydintuhon.
Keskeltä kahti meneminen ei kuitenkaan koidu merenneidolle kuolemaksi. Lokki tulee nokkimaan pyrstöä, mutta onneksi paikalle saapuu myös Mummo, joka pelastaa Merenneidon ja vie hänet mökkiinsä toipumaan. Lopulta tarina saa siis onnellisen käänteen: nyt Merenneidon ei tarvitse olla enää yksinäinen. Pyrstö on mennyttä, mutta vakavakaan onnettomuus ei tarkoita elämän loppumista. Asioista voi selvitä, vaikka asiat muuttuvat.
Ruohosen puuvärikuvitus on kaunista ja kuvittaa hienosti tekstiä. Yksinäinen merenneito on voimakas, vaikuttava kuvakirja. Vaikka siinä on hurjat ja jopa vähän pelottavat käänteensä, se on kuitenkin lopulta optimistinen ja koskettava. Merenneito selviytyy vaikeasta tilanteesta ja kasvaa kohti uutta tulevaisuutta.
