Aikamatkat

Käsi ylös, kenen mieleen ei ole ikinä juolahtanut, miten kätevä kapistus aikakone olisi. Minä ainakin kaipaan sellaista usein, erityisesti turistimatkoilla historiallisissa matkakohteissa. Voisin käydä katsomassa, mitä oikeasti tapahtui ja miltä ihmiset näyttivät, oman anakronistisen kuvittelunsa sijaan. Joskus tekisi ymmärrettävästi myös mieli matkustaa parin päivän tai viikon taakse korjaamaan jokin oman elämän moka.

Aikakone mahdollistaisi entistä tarkemmat historiankuvaukset, kuten Connie Willisin Tuomiopäivän kirjassa on tavoitteena. Menneisyyden ihmisten elämään ja maailmankuvaan eläytyminen olisi varmaan mahtavaa – tai sitten ei, jos aikamatkan kohdevuosisadan vaarallisuusluokitus on täysi kymppi. Aikamatkaillen pääsisi myös tapaamaan kauan sitten kuolleita mielenkiintoisia henkilöitä, kuten Jyrki Vainosen Swiftin ovella -kirjassa. On myös mielenkiintoista ajatella, kuten Milla Keräsen Sisilian ruusussa, miltä aikamatkustajan tapaaminen tuntuisi aikalaisesta – olisiko soluttautuminen edes mahdollista?

2000-luvun ihminen olisi aiemmilla vuosisadoilla liikkuessaan tietysti tiedoiltaan ja taidoiltaan aivan ylivertainen aikalaisiin verrattuna… mikäli siis ymmärtäisi jotain sähkön, lennättimen ja vetureiden toiminnasta, kuten päähenkilö Mark Twainin satiirissa Jenkki kuningas Arthurin hovissa. Vaikeaa olisi tietysti tulla toimeen ilman nykyajan mukavuuksia, tai saada aikalaiset yhtymään moderneihin käsityksiin.

Oman elämän eläminen uudelleen kuten Ken Grimwoodin kirjassa Replay antaisi mahdollisuuden hioa omia valintoja täydellisyyteen, tai jos paradoksisäännöt antaisivat myöten, omaa nuorempaa itseään voisi hieman neuvoa Terry Pratchettin Yövartiosto-kirjan päähenkilön tapaan.

Mukavan aikamatkailun avain olisi tietysti, että matkaajalla on jonkinlainen hallinta omiin siirtymiinsä. Audrey Niffeneggerin Aikamatkustajan vaimossa hallintaa ei ole, ja rakkauskertomus onkin pahaenteisten varjojen täyttämä.

Ei aikamatkustelun tarvitsisi tapahtua tieteen tai muunkaan hyödyllisen syyn takia. Voisihan sitä matkailla niin kuin muutenkin, vain huvikseen ja vaikka nauttimaan vintage-vaatteista, kuten muotimatkaaja Bianca Turetskyn kirjassa.

– Laura (1.9.2012)