Vihervaaran Anne -kirjan piirroskannessa on vaaleanvioletilla taustalla kukkivia puita, kumpuileva tie, Vihervaaran talo ja Anne istumassa puun juurella.

L. M. Montgomery: Vihervaaran Anne

Kun nuortenkirjapiireissä ja etenkin tyttökirjojen ystävien parissa alkoi kuulua tietoa siitä, että vanhasta tutusta Annan nuoruusvuodet -kirjasta on tulossa ihka uusi käännös, alkoi varsinkin somessa aikamoinen kohina. Kuten niin monessa muussakin asiassa, tämän uuden suomennoksen tiimoilta syntyi kaksi eri puoluetta, joita voidaan pitää vaikka ko... Lue koko vinkki »
Annan nuoruusvuodet

L. M. Montgomery: Annan nuoruusvuodet

Pääsin syksyllä 2023 mukaan aivan hurmaavaan etälukupiiriin, jossa on tarkoitus käsitellä L. M. Montgomeryn Anna-sarjaa kirja kirjalta. Mikä ihana tilaisuus tällaiselle ikuiselle tyttökirjafanille! Tätä kirjoitettaessa lukupiirissä on jo käsitelty sarjan ensimmäinen osa, Annan nuoruusvuodet, ja tuntui tärkeältä kirjoittaa siitä tännekin, koska sarj... Lue koko vinkki »
Kolme porttia

Han Han: Kolme porttia

Olen lukenut jonkun verran kiinalaista kirjallisuutta ja lukemassani pääpaino on ollut kulttuurivallankumouksen aikaisten sukupolvien kokemuksissa. Sellaista olen lukenut nyt jo useamman kirjan verran. On Kiinassa nuorempiakin sukupolvia! Han Han, joka on ilmeisesti todellinen kiinalainen kulttuurisupertähti, on syntynyt vuonna 1982 ja siten omaa s... Lue koko vinkki »
Vanessa

Kate Elizabeth Russell: Vanessa

”Empaattinen, säkenöivä ja mielipiteitä jakava”, kerrotaan erään arvostelun sanoneen tästä kirjasta, ja tämä lausunto on päässyt ihan kirjan kanteen asti. Mielipiteitä kirja varmaan ainakin jakaa. Sen juoni on melko nopeasti kerrottu: Mainesta ja käytännössä aivan sen perämetsistä tullut 15-vuotias Vanessa pääsee Browickin hienostolukioon, sisäo... Lue koko vinkki »