Mika Lietzén on turkulainen kuvittaja ja sarjakuvataiteilija, joka on julkaissut lukuisia sarjakuvia 2000-luvun alkupuolelta lähtien. Hänet on palkittu Kemin sarjakuvakilpailussa kolmesti ja Lietzén on ollut kolmesti myös Sarjakuva-Finlandia-ehdokkaana.
Lietzénin uusin sarjakuva Alkoholi on tyly ja ajaton kertomus riippuvuudesta ja vähäosaisuudesta nykyajan Suomessa. Haastattelin Lietzéniä sähköpostitse tammikuussa 2023.
Olet sarjakuvantekijänä sikäli mielenkiintoinen, että ikinä ei tiedä mitä sinulta odottaa, käsittelet todella monipuolisia aiheita. Onko sinulla kuitenkin aihepiirejä jotka koet erityisen läheisiksi ja mitkä asiat ylipäätään kiinnostavat sinua?
Ainoa selkeä aihe joka tuntuu toistuvan useimmissa tarinoissani on niiden sijoittuminen Turkuun tai Varsinais-Suomeen, sellaisiin paikkoihin jotka ovat minulle henkilökohtaisesti tuttuja. Kotiseuturakkauden lisäksi kyse lienee siitä että olen taipuvainen realistiseen kerrontaan, ja todellinen miljöö luonnollisesti auttaa siinä.
Aiheet noin muuten ovat sellaisia, jotka jollakin tavalla kiinnostavat itseäni. Usein aihe on kuitenkin vain lähtökohta, ja tarina voi viedä yllättäviinkin suuntiin. Ja vaikka aiheissa hajontaa onkin, kaikki teokseni ovat tosiaan pääasiassa realistisia ja käytän niissä melko samanlaista rauhallista kerronnan rytmiä.
Kaikki tulevat albumini Alkoholista alkaen myös ilmestyvät samassa koossa, koska minusta on hauska ajatus että albumit kuitenkin muodostavat jollakin tavalla yhtenäisen sarjan ja ennen kaikkea näyttävät hyllyssä hyviltä.
Mistä sait inspiraation Alkoholi-sarjakuvaan, ja kuinka kauan sen kehittäminen ja piirtäminen vei?
Alkuperäinen idea tuli Turun keskustan päihdeongelmaisista ja muista vastaavista hahmoista, joita näki kaduilla lähes päivittäin. Erityisesti mieleen on jäänyt Humalistonkadun R-kioskin edustalla takavuosina päivystänyt Pasi, joka tunnettiin myös nimellä 80 Cent. Helposti mielikuvitus alkoi keksiä elämäntarinoita näille kohtalon kolhimille ihmisille. Myös Tarinoita lännestä –albumissani (2007) esiintyy kadulle sammunut mies, sattumus joka perustui osin tositapahtumaan.
Alkoholin tarina on siis peräisin jo vuosilta 2010–2011. Tein silloin pitkistä novelleista koostuvaa albumia nimeltä Lopetuksia, ja Alkoholin oli tarkoitus olla tuon albumin viimeinen ja pisin novelli. Projekti jäi kuitenkin kesken, kuten niin moni muukin projektini noihin aikoihin. Kaksi muuta Lopetuksia-tarinaa olivat Kolari ja Ryöstö, jotka ilmestyivät luonnosmuodossa hyvin pienenä painoksena julkaistussa Kaksi ja puoli novellia -kokoelmassa vuonna 2015. Tuo puolikas nimessä oli muuten Alkoholin 19 ensimmäistä sivua, siinä muodossa mihin ne keväällä 2011 olivat jääneet.
Tarina ei kuitenkaan koskaan unohtunut mielestäni, ja muutama vuosi sitten päätin tehdä kaikki keskeneräiset teokseni valmiiksi. Alkoholi valikoitui näistä ensimmäiseksi. Tein tarinan valmiiksi käyttäen alkuperäistä käsikirjoitusluonnosta, en muuttanut käytännössä mitään. Itse albumi valmistui lopulta noin puolessa vuodessa.
Hahmojesi nimettömyys on tärkeä osa tarinaa. Kuinka kehitit nämä hahmot ja päätit jättää heidät nimeämättä?
Miespäähenkilö muistuttaa varmasti eniten itseäni, kuten useimpien tarinoideni päähenkilöt. Olen aina pitänyt nimettömistä hahmoista, siitä voi kiittää alkuperäisiä Kramppeja ja nyrjähdyksiä -sarjakuvia. Nimettömyys tekee hahmoista samaistuttavampia, ja se myös tuntuu realistiselta, sillä elävässä elämässäkin ihmiset käyttävät normaalissa puheessa nimiä lopulta aika harvoin.
Hahmon tausta rakentui vähitellen. Prosessini menee niin että pyörittelen tarinaa mielessäni jonkin aikaa, mietin jonkinlaisen rakenteen tapahtumille ja sitten kirjoitan kaiken nopeasti listaksi joka koostuu dialogista ja lyhyistä kuvailevista lauseista. Sitten jaan tekstin ja tapahtumat sivuihin ja ruutuihin, mutta harvoin muutan mitään. Alkoholin päähenkilöstä ilmestyi dialogiin pieniä yksityiskohtia, kuten tausta englanninopettajana, joka esiintyy merkillisen monissa teoksissani (olen itse opiskellut englantilaista filologiaa).
Haluan jättää kuitenkin aika paljon lukijan mielikuvituksen varaan. Alkoholin dokumentaarisessa tyylissä tietynlainen hetkessä eläminen myös toimii hyvin, menneisyyttä ja tulevaisuutta ei ole tai niillä ei ole merkitystä, vain seuraavalla ryypyllä on väliä. Päähenkilö toki pyristelee tätä kuviota vastaan ja juuri se vie tarinaa eteenpäin. Lukija voi toki halutessaan täydentää aukot hahmon taustassa, samoin hahmolle voi keksiä nimen, ja kaikki arvaukset olisivat varmasti yhtä hyviä ja toimivia kuin mitä itse olisin voinut tarinaan laittaa.
Teoksesi ilmestyy ajankohtana, jolloin yhteiskunnalliset asiat, kuten köyhyys ja hallituksen politiikka, ovat voimakkaasti esillä. Miten nämä ajankohtaiset teemat vaikuttivat teoksesi luomiseen?
Silloin kun tarina syntyi luin ahkerasti 1800-luvun lopun ja 1900-luvun alun realistisia kirjailijoita, muun muassa Henrik Ibseniä ja Émile Zolaa. Erityisesti Zolan alkoholistikertomus L’Assommoir oli varmasti yksi syy kertoa tarina paikallisista alkoholisteista. Oma tarinani ja sen hahmot ovat kuitenkin täysin fiktiota. Hallituksia tulee ja menee, mutta vähäosaisuus ja syrjäytyminen ovat ajattomia ongelmia.
Entä miten näet itsesi kehittyneen sarjakuvataiteilijana urasi alusta Alkoholi-teokseen saakka?
Jos katsoo ensimmäistä julkaisuani, Lohikäärmeen varvasta (2003), voi huomata että aika monet peruspalikat olivat jo alussa samoilla paikoilla kuin nykyäänkin. Sen jälkeen tuli vuosien epävarmuus, erilaisia kokeiluja. En ollut kovin varma piirrosjäljestäni. Viime vuosina olen kuitenkin saanut tehdä muutamia tilaustöitä, kuten Taipumaton Tanner (2021), pitkiä töitä joilla oli selkeä deadline. Sain niistä itseluottamusta ja ne vapauttivat näkemään omatkin projektini uudella tavalla, pystyin hahmottamaan ne valmiina. En enää stressaa puhtaaksipiirtämistä samalla tavalla, enkä vierasta omaa piirrosjälkeäni, vaan annan mennä vaan. Nyt kun en itse jarruta itseäni tekemisestä onkin tullut entistä nopeampaa ja myös hauskempaa.
Onko sinulla suunnitteilla seuraavaa projektia ja mitä pystyt kertomaan siitä?
Seuraava albumini, Alkoholin tavoin 88-sivuinen Death Metal on jo puhtaaksipiirretty ja ilmestyy maaliskuussa 2024. Kyseessä on vuoteen 1992 sijoittuva kertomus death metal -bändistä, joka haluaisi äänittää ensimmäisen demonsa. Pian siihen tuleekin mahdollisuus, mutta onnenpotkulla on kohtalokas kääntöpuolensa. Tarina ei ole ehkä aivan ennalta-arvattavin bändikertomus, sillä päähenkilöt ovat pääasiassa naisia ja toisin kuin nimi antaisi olettaa, se kertoo enemmän elämästä ja elämänhalusta kuin kuolemasta. Nautin todella paljon tämän albumin tekemisestä ja mielestäni tarina on selvästi tärkein jonka olen kertonut. Ja tietenkin sain uppoutua mielimusiikkiini perinpohjaisesti!
Ja syksyllä 2024 ilmestyy jälleen uusi albumi, 120-sivuinen Pnuk, joka on vaihtoehtoiseen vuoteen 1986 sijoittuva dystopia. Se, kuten Death Metalkin, sijoittuu tietenkin Turkuun, mutta koska Pnukin Turku sijaitsee rinnakkaisessa todellisuudessa, siellä ei ole purettu vanhoja rakennuksia vaan kaupunki on jätetty raunioitumaan. Siinä myös esiintyy sivuhahmona toinen kissoistani, Möbius, joka on nimetty Jean Giraudin taiteilijanimen mukaan. Itse albumi onkin ehkä eräänlainen turkulainen kunnianosoitus klassiselle ranskalaiselle scifisarjakuvalle.
Sinulla on jo yksi vuoteen 1986 sijoittuva sarjakuva, onko juuri tällä vuodella sinulle jokin erityinen merkitys?
Vuodella 1986 ei ole muuta merkitystä kuin että se oli tosiaan sarjakuvani nimi. Se valikoitui aikoinaan sillä perusteella että vuodet 1984 (Orwell) ja 1985 (Eppu Normaali) oli jo varattu.
Onko jotain, mitä haluaisit Kirjavinkkien lukijoille suositella juuri nyt?
Kotimainen sarjakuva on lähtökohtaisesti pienilevikkistä ja nyt kun pienilevikkisen kirjallisuuden ostotukea ollaan poistamassa kokonaan, se vaikuttaa myös tekijöiden ja kustantajien tuloihin ja mahdollisuuksiin julkaista uusia kotimaisia sarjakuvia tulevaisuudessa. On siis tärkeää ostaa mitä tahansa kotimaista sarjakuvaa, sillä jokainen myyty kappale on merkityksellinen.
