Sanna Hukkanen ja kielivähemmistöjen katoava maailma

Titta Lindström – 24.11.2023

Kuvittaja ja sarjakuvataiteilija Sanna Hukkanen on kiinnostunut myyttisistä metsistä ja taianomaisista tarinoista. Hän on myös työskennellyt yhteisötaidehankkeissa, jotka käyttävät ruohonjuurisarjakuvaa vähemmistöjen ja kansalaisaktivistien äänenä useissa eri maissa. Hukkasen uutuussarjakuva Taiga : Etnograafinen matkakertomus on kiinnostava matka suomalais-ugrilaisten kansojen nykyisyyteen ja menneisyyteen Venäjällä.

Haastattelin Hukkasta sähköpostitse marraskuussa 2023.

Taiga : Etnograafinen matkakertomus
Sanna Hukkanen
Kuva: Kerttu Matinpuro

Sinulla on paljon kokemusta sarjakuvatyöpajojen vetämisestä ja ne ovat olennainen osa myös Taigan tarinaa. Mistä innostus ja tilaisuus sarjakuvatyöpajojen vetämiseen alunperin tuli?

Innostus itse sarjakuvaan lähti alunperin nuoruuden kansalaistoimintataustastani. Sarjakuva tuntui luontevalta tavalta yhdistää kuvataide ja yhteiskunnallinen vaikuttaminen ja tarve sanoittaa esimerkiksi rasismia ja puuttua siihen.

Olen myös aina rakastanut hyviä tarinoita, erityisesti sellaisia jotka avaavat kiinnostavalla tavalla jonkun uuden näkökulman. Opiskellessani kuvataidetta kiinnostuin myös yhteisötaiteesta. Tehdessäni opinnäytetyötäni Tansaniassa tutustuin Maailman sarjakuvat -yhdistyksen perustajaan Leif Packaléniin ja ruohonjuurisarjakuvametodiin, jota yhdistys oli käyttänyt kansalaisjärjestöjen ja aktivistien kampanjoissa ympäri maailman.

Ruohonjuurisarjakuvan ideana on toimia aktivistien ja vähemmistöryhmien äänitorvena, eikä tekijöillä tarvitse olla aiempaa kokemusta sarjakuvasta. Ensimmäiset työpajani ohjasin vammaisryhmille Tansaniassa ja maahanmuuttajille Suomessa.

Entä mikä veti sinut juuri suomalais-ugrilaisten kansojen pariin, oliko kiinnostus enimmäkseen kielellistä?

Ajauduin suomalais-ugrilaisten kansojen pariin oikeastaan sattumalta. Taigassa on mukana kohtaus, jossa kuulen ensimmäistä kertaa karjalan kieltä Petroskoissa. Vienankarjala on niin lähellä isovanhempieni puhumaa Pohjois-Karjalan murretta, että se tuntui heti jotenkin hirveän tutulta, ja syvästi liikuttavalta mutta samaan aikaan hauskalta. Itketti ja nauratti yhtä aikaa ja meni suoraan sieluun.

Olin tutustunut hieman aiemmin Taigan toiseen “päähenkilöön” Anna Voronkovaan, joka on sarjakuvasta kiinnostunut kielitieteilijä, ja osaltaan hänen ammatillinen uteliaisuutensa ajoi meidät eteenpäin Karjalasta kohti muita suomalais-ugrilaisia seutuja.

Työpajoihin osallistuneiden ihmisten sarjakuvia on julkaistu teoksessa FUgrics : sarjakuvia suomalais-ugrilaisesta maailmasta. Mitä itse opit näiden ihmisten kertomuksista, tuliko sinulle yllätyksiä vastaan?

Sarjakuvan tekemisen kautta pääsimme kohtaamaan ihmisiä kunnolla, ja meidät otettiin vastaan todella lämpimästi osaksi yhteisöä. Siinä tuli sellainen tunne, että emme ole turisteina pällistelemässä eksoottisissa paikoissa vaan aidosti vaihtamassa taitoja ja ajatuksia.

Taigassa kuvattujen matkojen aikaan olin tekemässä aiempaa kirjaani Metsänpeittoa, johon myös hiipi joitain aineksia noista työpajoista. Ehkä siksi kuuntelin erityisen tarkkaan mytologiaan ja kansanperinteeseen liittyviä tarinoita, jotka olivat vahvasti sukua Metsänpeittoa varten keräämälleni aineistolle. Jotkut ihmiset jopa kertoivat omakohtaisia kokemuksia metsänpeittoon joutumisesta. Myös vanhempien ihmisten paikalliset, henkilökohtaiset kertomukset neuvostoajasta veivät syvälle aiheisiin, joista olin tiennyt aiemmin hyvin pintapuolisesti.

Mummot yllättivät! Meitä varoiteltiin etukäteen, että mummot ei sitten rupea piirtämään sarjakuvia kun he ovat tottuneet pitämään niitä länsimaisena hapatuksena. Mummojen sarjakuvat olivat ihan parhaita! Heillä on niin paljon kokemuksia, tietoa ja erityisesti kielitaitoa, ja he osasivat oivallisesti kanavoida sen sarjakuviksi. Yllätyin myös siitä, miten vahvasti luonnonusko ja animistinen maailmankuva on säilynyt katkeamatta kaiken uuden rinnalla noilla suomalais-ugrilaisilla syrjäseuduilla.

Sarjakuvamuistelmassasi pohdit voiko sarjakuvilla vaikuttaa ja tämä on kokemukseni mukaan aika yleinen kysymys myös monissa muissakin sarjakuvamuistelmissa. Mites siis on, voiko sarjakuvilla todella vaikuttaa?

Vaikuttaminen on monimutkainen kysymys, emme koskaan voi tietää ennakolta, tai heti, miten mikäkin vaikuttaa ja mihin. Varmuudella voimme sanoa, että maailma olisi erilainen jos kukaan ei koskaan olisi taistellut vaikkapa ihmisoikeuksien tai metsiensuojelun puolesta.

Ruohonjuurisarjakuvien tekeminen vaikuttaa ensisijaisesti tekijöihin. Työpajoissa on aina ihmisiä, jotka yllättyvät nähdessään valmiit työnsä ja ihmettelevät, että “teinkö minä todella tämän vaikuttavan sarjakuvan?” Kun vammaisryhmät levittivät Tansaniassa sarjakuviaan julisteina kaduille, satunnaiset vastaantulijat ihmettelivät, että “teitkö sinä tosiaan tuon hienon sarjakuvan, vaikka olet pyörätuolissa?” Tekijöille sarjakuvat ovat ehdottomasti voimaannuttavia, mutta olemme saaneet paljon hyvää palautetta myös lukijoilta.

Kuvalla voi ilmaista niin paljon enemmän tai erilaisia asioita kuin tekstillä, ja kun kuvan ja sanan yhdistää sarjakuvaksi, niin siinä on voimaa. Ruohonjuurisarjakuva on demokraattinen väline, sen tekeminen ei maksa juuri mitään ja sen voi oppia kuka vaan melko nopeasti. Itse koen, että tekeminen on tärkeää, jos se muuttaa edes yhden ihmisen ajattelua.

Toki miun omat sarjakuvatkin ovat pyrkimyksiä liikauttaa ihmisiä jotenkin. Metsänpeitosta tuli paljon sellaista palautetta, että lukijat samastuivat sen tarinoihin, kokivat sen lohdullisena ja katsoivat metsää ja puita ihan uudella tavalla luettuaan kirjan. Taiga on vielä aika tuore, mutta sitä on pidetty tärkeänä teoksena juuri tässä ajassa, kun Venäjältä ei kantaudu meille juuri mitään vähemmistöjen ääniä.

Tilanne Venäjällä on muuttunut paljon matkojesi jälkeen. Miltä pienten kielivähemmistöjen tulevaisuus Venäjän sisällä mielestäsi nyt näyttää? Mitenkään lupaavahan se ei ollut aikaisemminkaan.

Kaikenlainen kansalaistoiminta Venäjällä on vaikeutunut. Kielivähemmistöihin sota on vaikuttanut siksikin, että he elävät kaukana suurista keskuksista ja nuoria miehiä on lähetetty rintamalle juuri syrjäseuduilta, ettei kaupunkien väestö kääntyisi vastustamaan sotaa. Tämä tarkoittaa usein merkittävää osuutta pienen kansan tietystä ikäryhmästä. Mielipiteet sodasta jakautuvat niin vähemmistökansojen kuin valtaväestönkin parissa. Sota repii pieniä yhteisöjä hajalleen erityisen rankasti.

Mutta en oikeastaan voi tyytyä kauhistelemaan kielivähemmistöjen tilannetta Venäjällä, kun ei se näytä lupaavalta Suomessakaan. Hallitus toisensa jälkeen epäonnistuu saamelaiskäräjälain uudistamisessa, eikä ILO:n alkuperäiskansasopimuksen ratifiointi edes häämötä näköpiirissä. Se, kuinka kohtelemme vähemmistöjämme kertoo mielestäni paljon sivistyksemme tasosta.

Pidät näköjään sarjakuvantekijänä leikitellä materiaaleilla; sarjakuvassa on mielenkiintoisia paperivalintoja ja myös toisinaan erikoisia metallinhohtoisia kynäefektejä. Miten kuvailisit itseäsi kuvittajana ja sarjakuvantekijänä ja mitkä asiat inspiroivat sinua?

Itseasiassa Taigassa on paljon lehtikultaa. On siellä vähän tuohtakin. Taiga on aika maltillisesti toteutettu verrattuna edelliseen kirjaani Metsänpeittoon, johon toteutin yhden sarjakuvan prässätyistä kasvinosista ja toisen kokonaan tuohelle piirrettynä. Taigassa värillisille papereille piirretyt sivut ja lehtikultaefektit vievät lukijan matkapäiväkirjakerronnan tasolta toisenlaisiin tiloihin: historiallisiin ja myyttisiin tarinoihin, uniin ja jollain tapaa muuntuneisiin mielentiloihin. Materiaali- ja tekniikkavalinnoilla on siis aina yhteys tarinan luonteeseen.

Taigasta ei ehkä voi aavistaa, että miun suosikkitekniikka on mustavalkoinen viivapiirros siveltimellä ja musteella. Nautin suunnattomasti siveltimelle ominaisesta elävästä viivasta. Sillä on ihanaa piirtää sellaista orgaanista ja graafista liikettä ja rytmiä, mitä on puiden oksistoissa, sotkuisissa risukasoissa ja heinikoissa, veden väreilevässä pinnassa, pilvissä ja vähän kaikessa, kun osaa jäädä katsomaan. Minua on viehättäneet kovasti myös esimerkiksi venäläiset satukirjakuvitukset, joissa on paljon art nouveau -vaikutusta. Ehkä haen visuaalisesti jotain tuollaisen viehkon ja harkitun sekä täysin kesyttömän ja kaoottisen välistä.

Tiedätkö jo mikä tulee olemaan seuraava projektisi?

Seuraava kirjaprojekti on ihmissusitarina, jossa pohdiskelen sanattoman sarjakuvakerronnan kautta, kuinka ihminen voisi (uudelleen)löytää paikkansa elonkehässä olematta pelkästään tuholaislaji. Se on hyvin alkuvaiheessa.

Onko jotain mitä haluaisit suositella Kirjavinkkien lukijoille?

Suosittelen ylipäätään suomalaista nykysarjakuvaa, joka on juuri tällä hetkellä aivan mahtavan laadukasta ja monipuolista, muun muassa Tiitu Takaloa, Mari Ahokoivua, Hanneriina Moisseista, Tommi Musturia, Heikki Rönkköä, Hannele Richertiä, vain muutamia mainitakseni. Lukekaa myös nykysarjakuvailmaisjakelulehteä Kutia!

Tilaa Kirjavinkit sähköpostiisi

Haluatko saada edellisen viikon kirjavinkit suoraan sähköpostiisi joka maanantai? Tilaa uutiskirjeemme tästä ja liity listan 1 273 tilaajan joukkoon! Jos haluat tietoa uusista vinkeistä nopeammin, tilaa Telegram-kanavamme!

Tilaamalla uutiskirjeen hyväksyt, että lähetämme sinulle sähköpostia ja lisäämme sähköpostiosoitteesi osoiterekisteriimme. Voit peruuttaa tilauksesi koska tahansa. Kirjavinkit.fi:n rekisteriseloste.