Tähtivaeltaja-voittaja 1996

Tähtivaeltaja-raadin lehdistötiedote:

Helsingin Science Fiction Seuran Tähtivaeltaja-palkinto parhaasta vuonna 1995 suomeksi ilmestyneestä science fiction -kirjasta annetaan Kustannus Oy Jalavan julkaisemalle Mary Rosenblumin romaanille Harhainvalta. Teoksen on suomentanut Jari Niittylä.

Science fiction -kirjallisuuden alalaji cyberpunk syntyi 1980-luvulla. Tämä tietokoneistumisesta ja siihen liittyvistä peloista, ennakkoluuloista ja haavevisioista aiheensa ammentava subgenre nosti teemoikseen mm. ihmisen ja koneen välisen rajan sumentumisen ja verkkomaailman kolmiulotteisena, konkreettisena miljöönä. Cyberpunk jätti 90-luvun tieteiskirjallisuuteen selvän jäljen, mutta konsepti on myös uudistunut: virtuaalimaailma on muuttunut pääteemasta ja käsittelyn kohteesta miljööksi ja juonen pääpaino tukeutuu ihmissuhdedynamiikkaan tietoteknisten kulissien sijasta. Mary Rosenblumin Harhainvalta (Chimera) edustaa tätä post-kyberpunk -virtausta ansiokkaasti.

Tieteiskirjallisuus ei olisi tieteiskirjallisuutta, ellei juonta tukevien tieteellisten ja teknisten soivellutusten selvittämiseen lukijalle uhrattaisi reilusti sivuja. Kuitenkin Rosenblumin teoksen pääpaino on ehdottomasti henkilösuhteissa ja niiden liikahduksissa. Virtuaalimaailmoissa luontevasti liikkuvien henkilöiden inhimillisyydelle sähköisen tiedonsiirron mahdollisuudet ovat vain kirpeä mauste, ei kerronnan pääteema. Erityisen hyvin Rosenblum teoksessaa hyödyntää tieteokonemaailman ikonografista luonnetta: henkilöt ja heidän sähköiset kohtauspaikkansa ilmentävät käyttäjiensä statusta ja persoonallisuutta, ja samalla luovat kuvatusta maailmasta kerroksellisen. Rosenblumin maailmasta – alkuteoksen Chimera-nimeä myöten – löytyykin yllättäviä symbolitasoja ja viittaussuhteita.

Mary Rosenblumin Harhainvallan keskeisimpiä ansioita ovatkin kirjan tematiikan runaus, tekstin monitasoisuus ja henkilöiden aito särmikkyys. Ihmissuhteiden kuvaus välttää lutumat ja itsestäänselvyydet, ja perustarina – menneisyyden varjojen kohtaaminen ja hälventäminen – on lähes klassinen identiteetin etsimisen kuvaus.

Tähtivaeltaja-palkinnon raatiin kuuluivat Toni Jerrman, Kimmo Lehtonen, Leena Peltonen ja Johanna Sinisalo.