Tiiliskivi 2019

Tiiliskivi-raadin lehdistötiedote:

Tiiliskivi-palkinto 2019 jaettiin lauantaina 15.2.2020 yhdeksättätoista kertaa. Palkinto myönnettiin tänä vuonna esikoiskirjailija Anna-Kaisa Linna-Ahon romaanille Paperijoutsen (Otava). Tiiliskivi-palkinto raati valitsi Paperijoutsenen palkinnon voittajaksi, sillä teoksessa käsitellään uudella ja raikkaalla tavalla sota-ajan Suomea ja elämää kotirintamalla. Paperijoutsen on romaani ystävyydestä, rauhasta ja hyväksymisestä. Teoksessa käsitellään monipuolisesti erilaisia traumoja ja annetaan ääni myös ihan uudenlaiselle hahmolle suomalaisessa kirjallisuudessa.

Tiiliskivi-palkinnon raati perusteli valintaansa seuraavasti: ”Paperijoutsenessa yhdistyy mielenkiintoisella tavalla traumakertomus, rakkaustarinat ja jopa tyttöromaaneita tuttu seikkailu. Romaani on toivoa täynnä oleva kertomus kotirintaman elämästä jatkosodan aikaisessa Suomessa. Vaikka sota on suomalaisen kirjallisuuden vakioaiheita, onnistuu Anna-Kaisa Linna-Aho tuomaan aiheen nykypäivään käyttämällä sotaa taustana ajankohtaisten aiheiden käsittelylle. Erityisesti kiitosta täytyy antaa Linna-Ahon tavalle esitellä intersukupuolinen henkilö. Seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjä on ollut olemassa kautta aikojen. Teoksessa on raikasta se, että aiheella ei mässäilty, vaan erilaisuutta ja yksilön kasvuun liittyvää kipuilua käsitellään maltillisesti ja myös muiden kuin tämän intersukupuolisen henkilön kautta. Sodan traumat ovat läsnä ja koskettavat kaikkia. Vaikka Linna-Aho käsittelee teoksessaan vaikeitakin aiheita, säilyy teos silti tasapainoisena ja toiveikkaan kuvauksena elämästä. Paperijoutsen hyväksyy kaikki, eikä jätä ketään ulkopuolelle!”

Onnea voittajalle!

Paperijoutsen-romaanin kansi

Palkinnon finalisteja olivat:

Rakkaudettomuus (Siltala), Hanna Ryti

Rakkaudettomuus on Hanna Rydin ajankohtainen teos. Teoksen aiheita ovat muun muassa ilmastonmuutos, veganismi ja sosiaalinen media. Teoksessa seurataan sisarusten menestyksen tavoittelua sekä tyttärien ja heidän äitinsä suhdetta. Siskojen tarinat nivoutuvat yhteen taidokkaasti. Teos on osuva kuvaus nyky-yhteiskunnasta.

Aaltoja ja asiattomuuksia (Tammi), Hyppe Salmi

Hyppe Salmen esikoisteos Aaltoja ja asiattomuuksia on hauska ja salonkikelpoisen räävitön romaani vaihdevuosien keskeltä. Teos käsittelee ikääntymiseen liittyviä kiperiä ja vaikeita asioita huumorin kautta, ja on ilahduttavan tietoinen henkilöhahmojen ristiriitaisuuksista. Tämä romaani tarjoilee lukijalle chiclittiä twistillä!

Veteen syntyneet (WSOY), Akseli Heikkilä

Veteen syntyneet on Akseli Heikkilän esikoisromaani, joka on ajaton kuvaus pohjoisen elämästä maagisella realismilla höystettynä. Teoksessa elämä pyörii menneisyyden ja joen ympärillä, joka tuo kylään mukanaan elämän ja kuoleman. Vähitellen auki punoutuvat salaisuudet pitävät lukijan otteessaan teoksen alusta asti!

Lilium regale (Gummerus), Johanna Laitila

Johanna Laitilan esikoisromaani Lilium regale on kaunis kuvaus elämästä Lapissa 40- ja 50-luvuilla. Teoksessa seurataan Elsen kasvua ja itsensä löytämistä. Laitilan kieli on runollista, ja se sisältää runsaita kielikuvia. Tarinaa siivittää myös luontouskomukset ja suomalainen mytologia. Teoksessa käytetty murre ankkuroi kertomuksen miljööseensä.

Surua se tyttö kantaa (Teos), Marianna Stolbow

Marianna Stolbowin romaani Surua se tyttö kantaa on kuulas kertomus Ruutista ja häneen enemmän tai vähemmän kietoutuneista ihmisistä. Teoksen keskiöön nousevat kysymykset oikeudenmukaisuudesta, solidaarisuusajattelun tarpeellisuudesta sekä totuudesta. Teoksessa erityisen hienoa on tapa, jolla Stolbow on rakentanut henkilöhahmonsa.