J. S. Meresmaa: Noidanlanka

Noidanlanka-kirjan kansi on punainen ja siinä kiertää kasveista muodostuva kehys. Kehyksen alareunassa istuu rupikonna tuijottamassa lukijaa. Kasvien seassa on pari raakkua ja taustalla on kurjen siluetti.

Osta kirja itsellesi

(Kirjavinkit.fi saa komission linkkien kautta tekemistäsi ostoksista.)

J. S. Meresmaan uusi nuorille lukijoille suunnattu fantasiaromaani on kirjailijan omien sanojen mukaan tribuutti Hayao Miyazakille ja Studio Ghiblin elokuville. Tämä yhteys hahmottuu kirjasta helposti; tarinaa on vaivatonta kuvittaa mielessään ghiblimäisellä tyylillä.

Kirja kertoo syrjäseuduilla asuvasta helmenkuiskaajasta Nooasta. Hänen perheensä viljelee raakkutarhassa, mutta uusia helmiä ei ole saatu vuosiin, äiti on vammautunut karhun hyökkäyksestä ja isä viruu velkavankeudessa kaukana isossa kaupungissa. Näiden olemassaolevien vastoinkäymisten päälle saadaan vielä lisää. kun Nooan isosisko Midja sairastuu hitaasti tappavaan surmiaistautiin.

Onnekseen Nooa on juuri saanut kuiskattua ensimmäisen helmensä. Nyt hänen on lähdettävä kotiseuduiltaan hakemaan parannuskeinoa mahtinoidalta. Mutta miten kokematon nuori nainen selviää seikkailusta suureen kaupunkiin? Matkakumppaneiksi järjestyy siskon sielunkumppani, rupikonna Udo, ja hieman arvoituksellinen Vesper, jonka mekaanisella rapukulkijalla matka Paulavan kaupunkiin taittuu nopeasti.

Meresmaa on etevä kehittelemään kiehtovia fantasiamaailmoja. Parin vuoden takainen Rauniara-duologian avausosa Tytär hämärän, piika pimeän onnistui imaisemaan maailmaansa heti ensisivuiltaan ja niin käy nytkin. Noidanlangan lankoihin, kuituihin ja kudoksiin kiertyvässä maailmassa on paljon ihmeteltävää ja mukavaa mystisyyttä.

Seikkailujuoni tarjoaa sopivasti vastoinkäymisiä ja koettelemuksia niin seikkailun käänteissä kuin tunne-elämän puolella. Tarinassa on hyviä oivalluksia, samalla kun se on rakenteeltaan varsin tuttu ja turvallinen kasvutarina ja matka kohti oman sisäisen voiman löytämistä. 

Jälleen kerran voi kiitellä Karin Niemeä hienosta kansi- ja vinjettitaiteesta. 

Mikko

Kirjavinkkien päätoimittaja Mikko Saari lukee kirjoja laajasti, mutta enimmäkseen uusia naisten kirjoittamia kirjoja. Mikko pelaa monimutkaisia lautapelejä ja päätoimittaa Lautapeliopasta. Työkseen Mikko tietää WordPressistä kaiken, mitä tietää tarvitsee. Instagramissa Mikko on @mikko_lukee. Kaikki vinkit »

Tilaa Kirjavinkit sähköpostiisi

Haluatko saada edellisen viikon kirjavinkit suoraan sähköpostiisi joka maanantai? Tilaa uutiskirjeemme tästä ja liity listan 1 324 tilaajan joukkoon! Jos haluat tietoa uusista vinkeistä nopeammin, tilaa Telegram-kanavamme!

Tilaamalla uutiskirjeen hyväksyt, että lähetämme sinulle sähköpostia ja lisäämme sähköpostiosoitteesi osoiterekisteriimme. Voit peruuttaa tilauksesi koska tahansa. Kirjavinkit.fi:n rekisteriseloste.

Aikaisempia kirjavinkkejä

Ladataan lisää luettavaa...